.

Produktu saraksts pēc zīmola Batman

Batman eli Lepakkomies on yhdysvaltalaisen DC Comics -sarjakuvakustantamon julkaisemissa sarjakuvissa esiintyvä fiktiivinen supersankari. Piirtäjä Bob Kanen ja käsikirjoittaja Bill Fingerin luoma Batman esiintyi ensimmäisen kerran vuoden 1939 toukokuussa Detective Comics -sarjakuvalehden numerossa 27. Alun perin nimellä ”The Bat-Man” tunnettuun hahmoon viitataan esimerkiksi sarjakuvissa ja muissa julkaisuissa usein myös nimillä ”Yön ritari”, ”Viittakostaja” ja ”Maailman paras etsivä”.

Osta viralliset fanituotteet Rockshirts fanikaupasta. T-paitoja, huppareita, pipoja. Meillä on tuotteita Miehille, naisille ja lapsille.

Batman eli Lepakkomies on yhdysvaltalaisen DC Comics -sarjakuvakustantamon julkaisemissa sarjakuvissa esiintyvä fiktiivinen supersankari. Piirtäjä Bob Kanen ja käsikirjoittaja Bill Fingerin luoma Batman esiintyi ensimmäisen kerran vuoden 1939 toukokuussa Detective Comics -sarjakuvalehden numerossa 27. Alun perin nimellä ”The Bat-Man” tunnettuun hahmoon viitataan esimerkiksi sarjakuvissa ja muissa julkaisuissa usein myös nimillä ”Yön ritari”, ”Viittakostaja” ja ”Maailman paras etsivä”.

Batman on oikealta henkilöllisyydeltään miljardööri Bruce Wayne, joka asuu kuvitteellisessa Gotham Cityn kaupungissa ja on Wayne Enterprises -yhtiön omistaja. Todistettuaan lapsena vanhempiensa murhan hän vannoo kostoa rikollisille ja rikollisuudelle. Wayne kouluttaa itsensä niin fyysisten kuin psyykkisten taitojensa huipulle, ja alkaa taistella Gotham Cityn rikollisuutta vastaan Batmanina. Sarjakuvissa ja muissa medioissa Batmania avustavat muun muassa Bruce Waynen hovimestari Alfred Pennyworth, komisario James Gordon ja apuri Robin. Muista supersankareista poiketen Batmanilla ei ole supervoimia: hahmo luottaa esimerkiksi fyysiseen suorituskykyyn, älykkyyteen, kamppailulajien taitamiseen, etsiväntaitoihin sekä Wayne Enterprisesin avulla kehittämäänsä teknologiaan taistellessaan rikollisia vastaan.

Nopeasti ensiesiintymisensä jälkeen suosituksi hahmoksi muodostunut Batman on vuosien varrella seikkaillut sarjakuvien ohella elokuvissa, televisiosarjassa ja videopeleissä. Vuonna 2011 IGN listasi Batmanin toiseksi listallaan sadasta kaikkien aikojen sarjakuvasankareista.

"Rockshirts tarjoaa kattavan valikoiman Batman paidat, t-paidat, leffapaidat, hupparit ja paljon muuta."

Hahmo
Batman on todellisuudessa miljardööri Bruce Wayne, joka asuu kuvitteellisessa Gotham Cityn kaupungissa. Waynen vanhemmat ammuttiin tämän silmien edessä, kun hän oli vielä pieni poika. Tämän jälkeen hän on vannonut kostavansa kaikille maailman rikollisille. Eräänä iltana lepakko törmäsi hänen ikkunaansa (joissakin tarinoissa vain lensi ohitse). Tästä Wayne sai inspiraation ryhtyä Batmaniksi. Käyttäen rikollisten taikauskoa ja pelkuruutta hyväkseen hän pukeutuu lepakkomaiseen asuun ja käyttää mittavaa omaisuuttaan rakentaakseen itselleen apuvälineitä, joilla hän taistelee niin normaaleja rikollisia kuin Gothamin mielisairaita superrikollisiakin vastaan. Batman pitää fyysistä kuntoaan yllä urheilemalla. Hän hallitsee useita taistelulajeja ja on myös erinomainen analyytikko ja etsivä. Siinä missä Batman on huippuälykäs, vakava ja pessimistinen, hänen alter-egonsa on egosentrinen, ajattelematon ja hedonistinen playboy.

Elokuvat
Batman (1989)
Batman – paluu (1992)
Batman Forever (1995)
Batman & Robin (1997)
Batman Begins (2005)
Yön ritari (2008)
Yön ritarin paluu (2012)

More Less
14,90 € 19,90 € -5,00 €
Dc Comics - Joker 6 Inch...
sale
18,90 € 24,90 € -6,00 €
Dc Comics - Harley Quinn 6...
sale
18,90 € 24,90 € -6,00 €
9,00 € 19,90 € -10,90 €
14,90 € 19,90 € -5,00 €
Dc Comics - Batman 6 Inch...
sale
18,90 € 24,90 € -6,00 €
15,90 € 19,90 € -4,00 €
DC Comics Batman Arkham...
sale
15,90 € 19,90 € -4,00 €
DC Comics Batman Logo Black...
sale Nav noliktavā
13,50 € 19,90 € -6,40 €
DC Comics Batman Head T-Shirt
sale Nav noliktavā
11,90 € 19,90 € -8,00 €
DC Comics Batman Arkham...
sale Nav noliktavā
18,90 € 19,90 € -1,00 €
Dark Knight -  Card  T-Shirt
sale Nav noliktavā
15,90 € 21,90 € -6,00 €
DC Comics Batman Dead Or...
sale Nav noliktavā
12,90 € 19,90 € -7,00 €
DC Comics Batman Dead Or...
sale Nav noliktavā
12,90 € 19,90 € -7,00 €
sale
14,90 € 19,90 € -5,00 €
Batman Band shirts, t-shirt, music shirt, movie shirt, clothing, rock accessory, quality shirt, fast delivery, clothing, Band merchandise, Rockshirts

Back to top
0