.

Produktu saraksts pēc zīmola Doors

Osta bändipaidat rockshirts verkkokaupasta. Valikoimissamme t-paidat, hupparit, svetarit, essut, pipot, huivit ja lelut.

The Doors oli yhdysvaltalainen rockyhtye, joka perustettiin Los Angelesissa vuonna 1965. Yhtyeen jäsenet olivat Jim Morrison (laulu), Robby Krieger (kitara), Ray Manzarek (kosketinsoittimet) ja John Densmore (rummut). The Doors on henkilöitynyt laulajaansa, joka on 1960-luvun populaarikulttuurin mytologisoiduimpia hahmoja. The Doors julkaisi Morrisonin eläessä kuusi albumia ja hänen kuoltuaan vuonna 1971 vielä kolme albumia. The Doors soitti bluesvaikutteista psykedeelistä rockia, mutta yhtyeen musiikissa oli runsaasti vaikutteita myös muista musiikkityyleistä. Musiikki oli tummasävyistä, mihin vaikuttivat etenkin Jim Morrisonin sanoitukset. The Doors on ollut usean musiikkityylin ja merkittävän rockartistin tärkeä vaikuttaja. Yhtyeen levyjä on myyty yli sata miljoonaa kappaletta. Yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat muun muassa ”Light My Fire”, ”Break On Through (To the Other Side)”, ”People Are Strange”, ”Hello, I Love You” ja ”Riders on the Storm”.

Toiminnassa 1965–1973 Tyylilaji psykedeelinen rock, bluesrock, acid rock Kotipaikka Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat Laulukieli englanti Entiset jäsenet Jim Morrison, laulu Robby Krieger, kitara, laulu Ray Manzarek, kosketinsoittimet, laulu John Densmore, rummut Levy-yhtiö Elektra Elokuvaopintonsa Los Angelesissa keskeyttänyt runoilija Jim Morrison piti opiskelutoverinsa, kosketinsoittaja Ray Manzarekin musiikista ja kävi tämän yhtyeen konserteissa. Morrison oli kesäkuussa 1965 yhtyeen keikalla kitaristin sijaisena. Soittotaidoton Morrison vain seisoi lavalla kitara kädessään, jotta yhtye olisi täysimiehinen ja saisi esiintymispalkkionsa.[1] Kun Morrison ja Manzarek tapasivat sattumalta elokuussa Venicen hiekkarannalla, Morrison lausui Manzarekille runojaan.[2] Morrisonin runous teki vaikutuksen Manzarekiin, ja he perustivat The Doorsin.[3] Yhtyeen nimi oli Morrisonin idea, jonka hän sai William Blaken runosta ja siitä nimensä ottaneesta Aldous Huxleyn teoksesta Tajunnan ovet (The Doors of Perception).[4][5][6] Morrison muutti Manzarekin luokse, ja he alkoivat tehdä lauluja kaksistaan.[7] Morrisonin ja Manzarekin lisäksi yhtyeessä oli alkuvaiheissa Manzarekin kaksi veljeä, rumpali John Densmore sekä tuntemattomaksi jäänyt naisbasisti. Yhtye sai lokakuussa 1965 Columbialta viiden ja puolen vuoden levytyssopimuksen. Kitaristi Robby Krieger liittyi yhtyeeseen marraskuussa. Koska sopivaa basistia ei löytynyt, Manzarek päätti soittaa bassoa itse Fenderin bassopianolla. Ensimmäiset vakituiset keikkansa Doors sai tammikuussa 1966 London Fog -nimisestä klubista Sunset Stripiltä. Keväällä Columbia lakkautti yhtyeen levytyssopimuksen. Myös London Fog erotti heidät, mutta yhtye sai sopimuksen Whisky a Go Go -klubilta.[8] Ensimmäisillä keikoilla Manzarek lauloi useimmat kappaleet, kunnes Morrisonista tuli yhtyeen ainoa laulusolisti.[9] Alkuaikoina Morrison ei ottanut kontaktia yleisöönsä, mutta ajan myötä hänen esiintymisensä muuttuivat näyttäviksi, seksuaalissävytteisiksi ja provosoiviksi.[5] Doorsin maine alkoi kasvaa kesällä 1966, sillä sen esitykset olivat villejä ja arvaamattomia, ja kesäkuussa yhtye sai levytyssopimuksen Elektralta.[8] Levytysura The Doors esiintymässä Kööpenhaminassa vuonna 1968. The Doorsin esikoisalbumi The Doors ilmestyi vuonna 1967. Yhtye yhdisteli albumilla latinomusiikin rytmejä, rock- ja bluesvaikutteita, psykedeliaa ja kabareemusiikkia.[10] Albumi nousi Yhdysvaltojen albumilistan kakkoseksi, ja sen toinen single ”Light My Fire” singlelistan ykköseksi. Oidipaalinen ”The End” sai myös huomiota.[11] Esikoisalbumin menestystä pitivät yllä seuraavat albumit Strange Days (1967) ja Waiting for the Sun (1968).[11] Laulusolisti Morrison joutui usein viranomaisten hampaisiin epäsovinnaisen lavakäyttäytymisensä ja provokaation takia, joka joillain keikoilla johti pienimuotoisiin yleisömellakoihin.[12] Hän joutui oikeuteen keväällä 1969 Miamissa pidetyn konsertin seurauksena, kun häntä syytettiin itsensä paljastamisesta yleisölle. Kohun seurauksena moni konsertinjärjestäjä perui yhtyeen konsertteja.[11] The Soft Parade (1969) ei saanut ”Touch Me” -hitistä huolimatta yhtä myönteistä vastaanottoa kuin edelliset albumit.[11] Myöhemmillä levyillä Morrison Hotel (1970)[13] ja L.A. Woman (1971) juurevat bluesvaikutteet voimistuivat. Jälkimmäinen albumi sisältää kuuluisan kappaleen ”Riders on the Storm”.[14] Yhtyeen viimeinen esiintyminen alkuperäiskokoonpanossaan oli New Orleansissa Louisianassa 12. joulukuuta 1970.[15] Morrisonin kuolema ja yhtyeen loppuvaiheet Morrisonia oli ahdistanut Los Angelesissa se, ettei hän siellä saanut itse määrätä omasta elämästään. Hän muuttikin keväällä 1971 Pariisiin naisystävänsä Pamela Coursonin kanssa.[16] Levättyään siellä jonkin aikaa Morrison alkoi soitella yhtyetovereilleen Yhdysvaltoihin. Hän kertoi musiikin alkaneen taas soineen päässään ja että hänellä oli jo ideoita seuraavaa albumia varten.[17] Morrison kuitenkin kuoli Pariisissa vuoden 1971 heinäkuussa. The Doors vuonna 1971 Jim Morrisonin kuoltua. The Doors yritti aluksi jatkaa toimintaansa ilman Morrisonia ja teki kaksi vaatimattomasti menestynyttä levyä.[18] Kolmikko matkusti alkuvuonna 1973 Englantiin etsimään uutta laulusolistia, jotta yhtye saisi uutta puhtia. He päättivät kuitenkin siellä lopettaa yhtyeen toiminnan.[19] Manzarek, Krieger ja Densmore palasivat vuonna 1977 vielä kerran yhdessä studioon soittamaan taustat Morrisonin aikoinaan nauhalle puhumistaan runoistaan kootulle albumille An American Prayer (1978).[20] Jäsenten myöhempiä projekteja The Doorsin hajoamisen jälkeen Densmore ja Krieger perustivat yhtyeen nimeltä The Butts Band, joka julkaisi yhden albumin. Manzarek alkoi tehdä sooloalbumeita.[21] Vuonna 2001 Manzarek, Krieger ja Densmore esiintyivät VH1-kanavan Storytellers-sarjassa, jossa he esittivät The Doors -kappaleita eri laulajien taustalla. Manzarek ja Krieger halusivat kolmikon jatkavan yhdessä ohjelman jälkeenkin, mutta Densmore kieltäytyi osallistumasta tinnituksensa vuoksi ja koska hän oli riidoissa Manzarekin kanssa.[22] Manzarek ja Krieger alkoivat konsertoida yhdessä nimellä Doors of the 21st Century.[23] Laulajana yhtyeessä toimi The Cultin Ian Astbury. Densmore sekä Morrisonin ja Coursonin perikunnat ryhtyivät nimen käytöstä kuitenkin oikeustoimiin. Yhtye esiintyi sen jälkeen nimellä Riders on the Storm.[22] Vuonna 2011 Manzarek, Krieger ja Densmore soittivat dubstep-artisti Skrillexin kappaleella ”Breakn’ a Sweat” ja myöhemmin Tech N9nen hip-hop-levytyksellä The Doors -kappaleesta ”Strange Days”. Manzarek kuoli vuonna 2013.[23] Musiikki, sanoitukset ja esiintymiset The Doors vuonna 1969 Jim Morrison teki aluksi lähes kaikki The Doorsin sävellykset, mutta tulot sovittiin jaettavan tasan jäsenten kesken.[24] Robby Kriegerkin sävelsi yhtyeelle useita kappaleita ja kirjoitti joihinkin myös sanat.[25] Krieger sävelsi esimerkiksi yhtyeen esikoisalbumilla julkaistun "Light My Firen" ja kirjoitti suurimman osan sen sanoista.[26] Ennen The Soft Paradea yhtyeen kappaleet oli laitettu koko yhtyeen nimiin, mutta siitä alkaen tekijäksi merkittiin Morrison, Krieger tai molemmat. Morrison vastasi aluksi sanoituksista, mutta Kriegerin osuus kasvoi, kun Morrison ajan myötä menetti vähitellen kiinnostustaan sanoitusten kirjoittamiseen.[27] The Doorsin musiikille ominaista olivat Ray Manzarekin sähköurut, Jim Morrisonin syvä lauluääni, sekä varsinaisen bassokitaristin puuttuminen. Yhtyeen esikoisalbumissa yhdistyivät ennen kuulumattomalla tavalla blues, klassinen musiikki, itämainen musiikki ja popmusiikki. Neljännellä albumillaan yhtye kokeili puhallinsoitintaustoja kunnes palasi takaisin bluesiin viimeisille Morrisonin kanssa levytetyille albumeilleen.[28] The Doorsia pidettiin oman aikansa mittapuulla tummasävyisenä ja jopa ”goottilaisena” rockyhtyeenä.[29] Jim Morrisonin sanoitukset olivat usein tummasävyisiä kuvauksia psykedeelisestä kokemuksesta.[28] Morrison oli kiinnostunut shamanismista, mikä näkyi niin hänen lavaesiintymisessään The Doorsissa kuin hänen laululyriikassaankin. Morrisoniin vaikuttivat myös esimerkiksi englantilaiset romantikot sekä ranskalaiset symbolistit ja surrealistit.[30] Kun Doorsin esiintymislavat vaihtuivat suurempiin yhtyeen suosion kasvaessa, Morrison alkoi tehdä lavaesiintymisistään rockteatteria. Morrisonin lavaesiintyminen perustui paljolti muutaman toistuvan liikkeen ja eleen käyttämiseen, ja niihin liittyi toisinaan myös spontaaneja akteja ja teksti-improvisaatioita. Morrison paitsi lauloi, myös resitoi lyriikkaansa ja välillä suorastaan huusi. Hän tukeutui laulaessaan voimakkaasti mikrofoniin ja mikrofonitelineeseen, pitäen siitä yleensä kiinni kaksin käsin. Hänen liikkeensä olivat hitaita, ja välillä hän jähmettyi paikalleen tuijottamaan yleisöä tai siirtyi kokonaan lavan sivuun. Toisinaan hän saattoi improvisoida intiaanitansseja tai heittäytyä makaamaan esiintymislavalle. Hänelle oli myös tyypillistä härnätä tai solvata yleisöä.[31] Kitaristi Robby Kriegerin mukaan The Doors ei koskaan oikeastaan kannattanut kukkaisliikettä, joka puhui rauhasta ja rakkaudesta. The Doors oli sen vastakohta ja lauloi vallankumouksesta.[32] Tom Morellon ja Joe Perryn mukaan Doors oli vallankumouksellinen yhtye, jonka musiikki ja esiintymiset olivat poliittisia kannanottoja. Morellon mukaan ainutlaatuista The Doorsissa oli yhtyeen syvyys ja taiteellinen kunnianhimo, mutta samalla se osasi kirjoittaa myös hittejä.[33] Merkitys The Doorsin tähti Hollywood Walk of Famella. The Doors on ollut usean sitä seuranneen rockartistin tärkeä vaikuttaja. System of a Downin kitaristi ja johtaja Daron Malakian on sanonut, että ilman The Doorsia ei Systemiäkään olisi ehkä ollut. Myös esimerkiksi Stone Temple Pilotsin Scott Weiland, Aerosmithin Tom Hamilton ja Red Hot Chili Peppersin Dave Navarro ovat sanoneet The Doorsilla olleen heihin suuri vaikutus.[34] The Doorsia on kutsuttu punkrockin eetoksen tienraivaajaksi yhdessä The Rolling Stonesin kanssa. Matchbox 20:n Rob Thomasin mukaan The Doorsin merkitys tulee siitä, kuinka moneen eri musiikkityyliin yhtye vaikutti: se oli esimerkiksi vaihtoehto- ja goottirockin synnyn takana ja vaikutti myös hippien jammailuyhtyeisiin, popmusiikkiin ja osin myös metallimusiikkiin.[35] The Doors on säilynyt inspiraationa myös kirjailijoille, aktivisteille ja kuvataiteilijoille. Yhtyeen kappaleita esiintyy elokuvissa, televisio-ohjelmissa, videopeleissä ja remixeissä.[36] The Doors valittiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1993.[36] Kaupallinen menestys The Doors sai 16 kappalettaan Billboard Hot 100 -singlelistalle. Listaykkösiksi nousivat kappaleet ”Light My Fire” (1967) ja ”Hello, I Love You” (1968). The Doorsin kolmas albumi Waiting for the Sun (1968) oli heidän ainoa listaykkösalbuminsa Yhdysvalloissa. Esikoisalbumi The Doors (1967) nousi listakakkoseksi.[37] The Doorsin albumeita on myyty Yhdysvalloissa 32 miljoonaa kappaletta ja maailmanlaajuisesti yli 100 miljoonaa.[38] Jäsenet Jim Morrison – laulu, sanoitus Robby Krieger – kitara (myös laulu levyillä Other Voices ja Full Circle) Ray Manzarek – kosketinbasso, koskettimet, piano, urut, taustalaulu (myös laulu levyillä Other Voices ja Full Circle) John Densmore – rummut, perkussio

Bändipaidat, rockpaidat, t-paita, vintage printatut paidat.printtipaidat, asenne t-paidat, bändipaidat lapsille.fanituotteet.

More Less
19,90 € 21,90 € -2,00 €
The Doors - Jim Floor  T-Shirt
sale Nav noliktavā
13,50 € 21,90 € -8,40 €
The Doors - Riders  T-Shirt
sale Nav noliktavā
13,50 € 21,90 € -8,40 €
The Doors - Squares  T-Shirt
sale Nav noliktavā
13,50 € 21,90 € -8,40 €
sale
19,90 € 21,90 € -2,00 €
Doors Band shirts, t-shirt, music shirt, movie shirt, clothing, rock accessory, quality shirt, fast delivery, clothing, Band merchandise, Rockshirts
14,95 €
Doors Band shirts, t-shirt, music shirt, movie shirt, clothing, rock accessory, quality shirt, fast delivery, clothing, Band merchandise, Rockshirts
sale Nav noliktavā
13,50 € 21,90 € -8,40 €
Doors Band shirts, t-shirt, music shirt, movie shirt, clothing, rock accessory, quality shirt, fast delivery, clothing, Band merchandise, Rockshirts
sale Nav noliktavā
13,50 € 21,90 € -8,40 €
Doors Band shirts, t-shirt, music shirt, movie shirt, clothing, rock accessory, quality shirt, fast delivery, clothing, Band merchandise, Rockshirts
sale Nav noliktavā
13,50 € 21,90 € -8,40 €
Doors Band shirts, t-shirt, music shirt, movie shirt, clothing, rock accessory, quality shirt, fast delivery, clothing, Band merchandise, Rockshirts
Back to top
0