.

ブランド別商品リスト Misfits

Bändipaidat rockshirts verkkokaupasta. Valikoimissamme t-paidat, hupparit, svetarit, essut, pipot, huivit..

Misfits on yhdysvaltalainen punkrock-yhtye. Glenn Danzig perusti yhtyeen vuonna 1977 New Jerseyn Lodissa. Misfits on yhdistetty varsinkin horror punkiksi ja deathrockiksi kutsuttuihin tyyleihin, joiden kehittäjänä yhtyettä pidetään.

Yhtyeen vaiheet Yhtyeen kokoonpano vaihteli sen kuuden vuoden olemassaolon aikana runsaasti, josta kertoo se että yhtyeellä oli näiden kuuden vuoden aikana kuusi rumpalia (Necros-yhtyeen rumpali Todd Swalla myös soitti pari keikkaa heidän kanssaan). Kaikki Misfitsin kappaleet ovat Glenn Danzigin sanoittamia sekä säveltämiä, tosin sävellykset yleensä hienosäädettiin muiden yhtyeen jäsenten kanssa. Kaikki Misfitsin levyt julkaistiin Glenn Danzigin levy-yhtiön Plan 9:n kautta (paitsi Cough Cool Blank Recordsin (myös Glennin oma), Beware englantilaisen Cherry Redin ja Evilive 12"EP sekä Wolfs Blood/Earth A.D. saksalaisen Aggressive Rock Produktionen kautta). Misfits oli yksi ensimmäisistä yhtyeistä, jotka loivat hardcore-musiikille tietä, tosin tietämättään. Misfits on myös ollut vaikuttaja monille nykyajan isommillekin yhtyeille, kuten Metallicalle ja Guns N' Rosesille. Alkuperäinen Misfits hajosi vuonna 1983. Yhtyeen jo alkuaikoina jättäneen Diane DiPiazzan korvasi piakkoin Jerry Only, joka vuonna 1995 toi Misfitsin takaisin ilman yhtyeen perustajaa, Glenn Danzigia. Tämä on usein vedenjakaja yhtyeen fanien kesken, jotkut pitävät tästä, toiset taas eivät. Tätä kokoonpanoa kutsutaan fanien keskuudessa nimellä Misfits '95. Only, Danzig ja jo 80-luvulla yhtyeessä soittanut Doyle soittivat kaksi reunion-konserttia syksyllä 2016.[1] Ensimmäinen niistä oli 4. syyskuuta Denverissä ja toinen syyskuun puolivälissä Chicagossa. Rumpalina niissä toimii Dave Lombardo.[2] Jäsenet Jerry Only – laulu (1995–), basso (1977–1983, 1995–) Dez Cadena – kitara (2002–) Eric "Chupacabra" Arce – rummut (2010–) Entiset jäsenet Glenn Danzig – laulu (1977–1983) Diane DiPiaza – basso (1977) Jimmy Battle – kitara (1977) Franché Coma – kitara (1977–1978) Bobby Steele – kitara (1978–1980) Doyle – kitara (1980–1983, 1995–2002) Manny – rummut (1977) Mr. Jim – rummut (1978) Joey Image – rummut (1978–1979) Arthur Googy – rummut (1980–1982) Robo – rummut (1982–1983, 2001–2002, 2004–2010) Brian Damage – rummut (1983) Michale Graves – laulu (1995–1998, 1998–2000) Myke Hideous – laulu (1998) Zoli – laulu (2000) Dr. Chud – rummut (1995–2000) Marky Ramone – rummut (2001–2004) Diskografia Studioalbumit Walk Among Us (1982) Earth A.D./Wolfs Blood (1983) Static Age (1997) American Psycho (1997) Famous Monsters (1999) 12 Hits From Hell (2001) Project 1950 (2003) The Devil’s Rain (2011) Livealbumit Evilive (1987) Evillive II (1998) Dead Alive! (2013) Kokoelma-albumit Legacy of Brutality (1985) Misfits (1986) Collection II (1995) Cuts from the Crypt (2001) Videoalbumit Project 1950 (2003) Julkaisemattomat albumit 12 Hits from Hell (2001) EP:t Beware (1980) 3 Hits from Hell (1981) Evilive (1982) Psycho in the Wax Museum (2006) Horror Xmas (2013) Friday the 13th (Misfitsin albumi) (2016) Singlet "Cough/Cool" (1977) "Bullet" (1978) "Horror Business" (1979) "Night of the Living Dead" (1979) "Halloween" (1981) "Die, Die My Darling" (1982) "Dig Up Her Bones" (1997) "I Wanna Be a NY Ranger" (1998) "Scream!" (1999) "Monster Mash" (1999) "Day the Earth Caught Fire" (2002) "Land of the Dead" (2009) "Twilight of the Dead" (2011) "Descending Angel" (2013) "Horror X-Mas" (2013) "Zombie Girl / Vampire Girl" (2015) Musiikkiboksit

Bändipaidat, rockpaidat, t-paita, vintage printatut paidat.printtipaidat, asenne t-paidat, bändipaidat lapsille.fanituotteet, naisten bändipaidat

More Less

Sorry for the inconvenience.

Search again what you are looking for

Back to top
0