.

ブランド別商品リスト Billy Talent

Billy Talent on vuonna 1993 perustettu kanadalainen rockyhtye. Billy Talentin albumeita on myyty maailmanlaajuisesti noin kaksi miljoonaa kappaletta.

Billy Talent on vuonna 1993 perustettu kanadalainen rockyhtye. Billy Talentin albumeita on myyty maailmanlaajuisesti noin kaksi miljoonaa kappaletta.

Billy Talent on kotoisin Mississaugasta, Ontariosta, Kanadasta. Vuonna 1993 Benjamin Kowalewicz ja Jonathan Gallant kuuluivat bändiin nimeltä "To Each His Own", jossa Gallant soitti bassoa ja Kowalewicz rumpuja. Kowalewicz vaihtoi vokalistiksi ja Aaron Solowoniuk otettiin rumpuihin. He tapasivat lukionsa kykykilpailun backstagella Ian D'San joka soitti silloin Dragonflower-yhtyeessä. Bändit alkoivat soittaa yhdessä paikallisissa biljardihalleissa ja baareissa. Kowalewicz ehdotti D'Saa liittymään uuteen bändiin hänen, Gallantin ja Solowoniukin kanssa. Hän halusi uudessa bändissä panostaa enemmän luovuuteen. Yhtyeen nimeksi tuli ensin "The Other One" ja sitten "Pezz".

Pezz alkoi kirjoittaa ja esittää musiikkia ja sai huomiota ensin paikallisesti ja pian myös Toronton laajemmassa indieskenessä. Heidän ensimmäinen äänitteensä oli Ianin kellarissa nauhoitettu neljän kappaleen demo heinäkuussa 1994. Se nimettiin Demolucaksi bändin kaverin Jason Delucan mukaan, joka tuli talolle hakkaamaan kellarin ikkunoita bändin äänittäessä demoa. Pian sen jälkeen, tammikuussa 1995 Pezz kasasi rahat nauhoittaakseen uuden, parempilaatuisen demon Dudebox tuottaja Dave Tedescon kanssa. Vuoden kuluttua yhtye julkaisi sen uudestaan neljän uuden kappaleen kanssa. Demot ja esiintyminen toivat Pezzille suosiota, joka alkoi levitä.

Ben, Ian, Jon ja Aaron pääsivät lukiosta ja alkoivat opiskella ja työskennellä. Sen ohella he venyttivät luottokorttiensa rajoja ja äänittivät ensimmäisen kokopitkän albuminsa vuonna 1998. He tekivät yhteistyötä kanadalaisen Juno-musiikkipalkinnon ehdokkuuden saaneen tuottajan Brad Nelsonin kanssa. Musiikki alkoi muotoutua raa'asta rap-rockista tarttuvaksi pop-punkiksi. Levyn nimeksi tuli Watoosh! ja se julkaistiin itsenäisesti.

Vuonna 2001 amerikkalainen yhtye, jonka nimi oli myös Pezz, uhkasi bändiä oikeusjutulla, ja he päättivät vaihtaa nimen. Uusi nimi "Billy Talent" tuli samannimisestä kitaristista Michael Turnerin kirjaan perustuvassa Hard Core Logo-elokuvassa. Tämä sai fanit ensin luulemaan, että Kowalewicz oli nimetty Billy Talentiksi.

Billy Talentin musiikki alkoi muuttua aggressiivisemmaksi punk rockin suuntaan. Kowalewicz työskenteli samaan aikaan radioasemalla. Hänen työkaverinsa Jen Hirst näki Billy Talentin keikan ja kiinnostui bändistä. Hirst palkattiin myöhemmin Warner Music Canada-levy-yhtiölle. Tämän yhteyden avulla he saivat tuottajakseen Gavin Brownin ja demosopimuksen yhtiön kanssa. Vuonna 2002 Billy Talent kirjoitti yhteistyösopimuksen Warner Music Canadan ja heistä kiinnostuneen Atlantic Recordsin kanssa. Syksyllä 2003 julkaistiin yhtyeen kokopitkä albumi Billy Talent . Levy sai varteenotettavaa radiosoittoa. Siltä julkaistiin singleinä "Try Honesty", "The Ex" (entinen nimi "My Life For Her"), "River Below" ja "Nothing To Lose". Bändin keikkoja myytiin loppuun Kanadassa ja Yhdysvalloissa ja se menestyi myös Euroopassa. Billy Talent sai kaksi Juno-musiikkipalkintoa (Vuoden albumi ja Vuoden yhtye) ja MuchMusic Video Award -ehdokkuuksia ja palkintoja. He viettivät loppuvuoden 2004 ja suurimman osan vuotta 2005 kiertueella. Billy Talent on myöhemmin myynyt Kanadassa triplaplatinaa eli yli 300 000 kappaletta.

Billy Talent -albumilla olevan kappaleen "This Is How It Goes" sanottiin kertovan Benin ystävästä, jolla oli MS-tauti, keskushermoston sairaus. 17. maaliskuuta 2006 Aaron Solowoniuk paljasti kirjeessään faneille että hän oli ystävä, josta kappale kertoi. Tauti, joka aiheuttaa esimerkiksi raajojen turtumista, halvaantumista tai näön menetyksen, havaittiin Aaronilla vuonna 1999. Hänelle määrättiin lääkettä, jota hän joutuu pistämään itseensä kolmesti viikossa, ehkä koko loppuelämänsä. Vaikka sairauden kohtaaminen oli Aaronille vaikeaa, lääkärikäyntien ja kiertue-elämän yhteensovittamisesta tuli hänelle normaalia. Lääkitys mahdollisti bändin rumpalina jatkamisen, ja hän sanoi, että "tämä ei muuta mitään bändissä tai minussa itsessäni."

Billy Talentin seuraava albumi äänitettiin Vancouverissa, Brittiläisessä Kolumbiassa. Tuottajana oli taas Gavin Brown, mutta Ian D'Sa sai myös kokeilla taitojaan tuottajana. Syksystä 2005 alkaen yhtye päästi puolet uuden albumin demoista tarkoituksellisesti julkisuuteen "ja sitten joku sai käsiinsä toisen puolen ja koko levy oli ulkona."

Billy Talent II tuli kauppoihin kesäkuun 27. vuonna 2006. Se pääsi ykköseksi Kanadan listalla ensimmäisellä viikolla. Se sai myös Saksassa suuren suosion ja pääsi sielläkin listaykköseksi. Vuodessa, kesäkuuhun 2007 mennessä levy oli myynyt maailmanlaajuisesti 700 000 kappaletta, joista 215 000 Kanadassa saavuttaen tuplaplatinan rajan ja 200 000 Saksassa saavuttaen siellä platinamyynnin. Albumi ei menestynyt Yhdysvalloissa yhtä hyvin, ja Billy Talent on ilmoittanut ymmärtävänsä olevansa uusi bändi USA:ssa, ja valitsevansa keskittymisen Kanadaan ja Eurooppaan.

Billy Talent II -albumilla on vähemmän vihaa kuin edeltäjällään yhtyeen kypsennyttyä ihmisinä ja bändinä. Useammat kappeleet kertoivat oikean elämän ongelmista, mitä fanit ja kriitikot ovat kiittäneet. "Devil in a Midnight Mass" -kappale perustuu tarinaan papista, joka tuomittiin lasten hyväksikäytöstä vankilaan ja jonka toinen vanki siellä tappoi.

"Halusimme tehdä jotain täysin ensimmäisestä levystä eroavaa, koska olimme muuttuneet suuresti ja oppineet paljon ihmissuhteista. Jokainen bändin jäsen on sitoutumassa ja käsittelee niitä asioita. Albumin yleinen teema on luottamus, sen puute tai eroaminen. Ne vaikuttivat inspiroivan levyä." — Jonathan Gallant

Billy Talent lähti kiertueelle Isossa-Britanniassa ja esiintyi myös maissa, joissa he eivät olleet aikaisemmin soittaneet. Tällä kiertueella keikat Lontoossa ja Manchesterissa syyskuun 8. ja 16. nauhoitettiin ja julkaistiin Live from the UK Sept./2006 -levyllä. Kiertueen aikana yhtye peruutti keikan Southamptonissa "perheessä sattuneen kuolemantapauksen vuoksi", mutta palasi kuukauden kuluttua soittamaan keikan. Yhtye aloitti ensimmäisen stadionkiertueensa Kanadassa Rise Againstin, Anti-Flagin ja Moneenin kanssa ja lähti sen jälkeen ensimmäiselle Yhdysvaltain klubikiertueelle. Kesällä 2007 Billy Talent lähti laajalle kiertueelle ulkomaille, jolla he esiintyivät MTV Australia Video Music Awardsissa ja myivät keikkoja Australiassa loppuun. Tällä kiertueella he soittivat myös ensimmäistä kertaa Suomessa My Chemical Romancen lämmittelijänä.

11. syyskuuta 2007 Billy Talent ilmoitti päättäneensä 18 kuukauden konserttikiertueen ja alkavansa työstää uutta albumia pienen hengähdystauon jälkeen. Yhtyeen konserttitaltiointeja Isosta-Britanniasta ja Saksasta sisältävä DVD nimeltä 666 julkaistiin 27. marraskuuta 2007.

Vuonna 2008 Billy Talent soitti festareilla ja keikoilla Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Euroopassa. Benjamin Kowalewicz kirjoitti heinäkuussa Billy Talentin nettisivuilla, että he pysyvät Kanadassa uuden levyn valmistumiseen saakka. Uuden albumin ensimmäinen single, "Turn Your Back" julkaistiin 15. syyskuuta 2008 ja uusi albumi, Billy Talent III 14. heinäkuuta 2009 Kanadassa ja 15. heinäkuuta Suomessa.

Kolmannen albumin suurimmiksi hiteiksi on noussut muun muassa väkivaltaisesta seurustelusuhteesta kertova kappale "Rusted From the Rain". Billy Talent saapui Suomeen 8. helmikuuta konsertoituaan Helsingin jäähallissa.[4] Billy Talent esiintyi 2008 ja 2012 provinssirockissa Seinäjoella ja 2010 Turun Ruisrockissa. Lokakuussa 2012 yhtye kiersi Euroopan-kiertueellaan neljässä kaupungissa Suomessa; 19.10. Seinäjoen Rytmikorjaamolla, 20.10. Oulun Teatrialla, 21.10. Tampereen Pakkahuoneella ja 23.10. Helsingin Kaapelitehtaalla.

Kokoonpano
Benjamin Kowalewicz, laulu
Jonathan Gallant, basso
Ian D'Sa, kitara
Aaron Solowoniuk, rummut

Studioalbumit
Watoosh! (tällöin vielä Pezz) (1998)
Billy Talent (2003) 3x platinaa Kanadassa
Billy Talent II (2006) 2x platinaa Kanadassa
Billy Talent III (2009) platinaa Kanadassa
Dead Silence (2012)
Afraid of Heights (2016)

"Rockshirts tarjoaa kattavan valikoiman NIRVANA bändipaidat, paidat  ja paljon muuta."

More Less
€18.90 €21.90 -€3.00
sale
€18.90 €21.90 -€3.00
Back to top
0