.

Popis proizvoda po brandu Mortal kombat

Bändipaidat rockshirts verkkokaupasta. Valikoimissamme t-paidat, hupparit, svetarit, essut, pipot, huivit..

Mortal Kombat on tappelupelisarja, jonka loivat alun perin Ed Boon ja John Tobias. Pelisarja tuli tunnetuksi 1990-luvun puolivälissä nimenomaan karun, liioitellun ja synkällä tavalla huvittavan väkivaltansa ansiosta. Aikoinaan se oli myös yksi suosituimmista videopelisarjoista. Vaikka Mortal Kombat ei ole enää yhtä suosittu kuin aikoinaan, sarja elää edelleen. Mortal Kombatin ansioiksi luetaan pohjan luominen länsimaisten tappelupelien markkinoille, joita hallitsevat japanilaiset tappelupelit, sekä ns. Juggle-liikkeiden esittely. Juggle-liikkeet perustuvat siihen, että ilmaan lennätetty vastustaja ei voi vaikuttaa hahmonsa toimintaan ennen kuin on laskeutunut maahan ja noussut uudelleen ylös. Pitkittämällä vastustajan ilmalentoa erilaisin iskuin ja hyökkäyksin taitava pelaaja voi periaatteessa ratkaista ottelun yhdellä liikesarjalla. Käytännössä tällaisen liikesarjan suorittaminen on hyvin hankalaa. ESRB, yhdysvaltalainen ikäluokitusjärjestelmä videopeleille, luotiin Mortal Kombatin väkivaltaisen sisällön johdosta.[1] Tätä ennen ei vielä ollut lakeja videopelien myynnistä alaikäisille.[2]

Mortal Kombat 2 julkaistiin vuonna 1993, Ed Boonin mukaan luovan paineen alla, sillä jatko-osaan mennessä pelien luojilla oli jo niin paljon materiaalia, että sitä kaikkea ei saatu peliin mahtumaan ja käyttämättä jääneen materiaalin määrä tulisi näkymään varsinkin seuraavan pelin kohdalla. Mortal Kombat II oli teknisesti edeltäjiään hiotumpi. Se julkaistiin myös usealle kotikonsolille. Tällä kertaa SNES-versio jätettiin sensuroimatta, sillä vastikään vahvistettu ikärajajärjestelmä (suurilta osin ensimmäisen Mortal Kombatin kohusta johtuen) velvoitti kaikki pelit läpäisemään ikärajasensorien hyväksynnän.lähde? Ikärajamerkinnät tekivät Nintendon pelisisältöjä koskevat ohjesäännöt täten tarpeettomiksi. Vuonna 1995 Mortal Kombatin pohjalta luotiin ensimmäinen Mortal Kombat -elokuva sekä julkaistiin pelisarjan kolmas osa. Mortal Kombat 3 toi sarjaan enemmän ominaisuuksia, muun muassa kaksi uutta lopetusliikkeitä (Brutalityn ja Animalityn), mutta peli aiheutti hiukan kummastusta sen fanikunnassa, sillä peli ei sisältänyt fanien suosikiksi muodostunutta Scorpion-hahmoa.lähde? Tämä motivoi Boonia julkaisemaan pelistä kaksi parannelmaa (hiukan Street Fighter II:n tapaan): Ultimate Mortal Kombat 3 ja Mortal Kombat Trilogy. Mortal Kombat 4 oli sarjan ensimmäinen 3D-peli. Vaikka peli saikin osakseen kritiikkiä sarjan faneiltalähde?, se menestyi suhteellisen hyvin lähinnä onnistuneen mainoskampanjansa ansiosta. Osana mainoskampanjaa pelin tekijät tekivät Mortal Kombat 4 on the road -kiertueen, joka kiersi ympäri Yhdysvaltoja. Vuonna 2003 julkaistu Mortal Kombat: Deadly Alliance oli ensimmäinen MK-peli, jota ei julkaistu pelihalleissa, sillä pelihallien tuottavuus oli laskenut rankasti 2000-luvulla. Tämä sekä vuonna 2005 julkaistu Mortal Kombat: Deception yrittivät myös selvästi parannella sarjaa ja houkutella uusia faneja esittelemällä uusia hahmoja ja rikkomalla sarjan kliseitä. Sarjan pääpelit Mortal Kombat Mortal Kombat 2 Mortal Kombat 3 Ultimate Mortal Kombat 3 Mortal Kombat 4 Mortal Kombat: Deadly Alliance Mortal Kombat: Deception Mortal Kombat: Shaolin Monks Mortal Kombat: Armageddon Mortal Kombat Vs. DC Universe Mortal Kombat Mortal Kombat X Mortal Kombat 11 Sarjaan kuuluu myös lukuisia väliprojekteja ja lisäosia. Spin-off pelit Mortal Kombat Mythologies: Sub-Zero Mortal Kombat: Special Forces

Bändipaidat, rockpaidat, t-paita, vintage printatut paidat.printtipaidat, asenne t-paidat, bändipaidat lapsille.fanituotteet, naisten bändipaidat

More Less
Mortal Kombat - Distressed...
sale Rasprodano
15,90 € 19,90 € -4,00 €
sale Rasprodano
15,90 € 19,90 € -4,00 €
Mortal kombat Band shirts, t-shirt, music shirt, movie shirt, clothing, rock accessory, quality shirt, fast delivery, clothing, Band merchandise, Rockshirts
Back to top
0