.

רשימת מוצרים לפי מותג Muppets

Bändipaidat rockshirts verkkokaupasta. Valikoimissamme t-paidat, hupparit, svetarit, essut, pipot, huivit

The Muppet Show oli Jim Hensonin kehittämä komediallinen television nukkesarja, jota tehtiin viisi kautta vuosina 1976–1980. Jokaisessa jaksossa seurataan yhtä näyttämöesitystä, ja mukana on aina yksi tähtivieras

Historia Tausta Muppetit loi Marylandin yliopiston opiskelija Jim Henson alun perin vuonna 1955 paikallistelevision lastenohjelmaan Sam and Friends. Hän kutsui nukkeja ”Muppeteiksi”, yhdistäen sanat puppet, ’käsinukke’ ja marionette, ’marionetti’, sillä nukeissa yhdistyivät marionettien ja käsinukkien tekniikat. Yksi Muppeteista oli Kermit-sammakko, josta tuli myöhemmin yksi The Muppet Show’n päähahmoista. Sam and Friends jatkui kuuden vuoden ajan ja teki Hensonista melko tunnetun.[1] Mainosalalle siirtynyttä Hensonia pyydettiin vuonna 1969 tekemään nukkeja television lastensarjaan Seesamtie. Ohjelman nukkekohtauksista tuli hyvin suosittuja, ja Henson osallistui itsekin kohtausten tekoon. Vuonna 1975 Henson vei vuoden ajaksi muppet-hahmonsa aikuisten komediaohjelmaan Saturday Night Live.[1] Televisioshow Henson halusi alkaa tehdä muppeteillaan omaa jokaviikkoista televisiosarjaa. Brittiläisen mediamoguli Lew Graden kiinnostuttua ajatuksesta Henson siirsi vuonna 1976 muppetien tekijäryhmän Englantiin, missä alettiin tehdä The Muppet Show’ta. Yhdysvalloissa ohjelmaa esitti CBS-kanava.[1] Show tehtiin Lontoossa. Koska Englannin televisiossa ei ollut mainoskatkoja kesken ohjelman kuten Yhdysvalloissa, englantilaiset katsojat näkivät useampia kohtauksia kuin yhdysvaltalaiset.[2] Jokainen Muppet Show -jakso on kulissien takainen kuvaus yhdestä vaudeville-tyylisestä näyttämöesityksestä. Kaikki hahmot yleisöä myöten ovat nukkeja, Muppeteja. Niiden lisäksi jokaisessa jaksossa on vieras, joka on useimmiten joku viihdealan tähti kuten näyttelijä. Yksikään vieraileva tähti ei ollut mukana useammin kuin kerran. Aluksi tekijöiden oli työlästä haalia ohjelmaan tähtivierailijoita, mutta balettitähti Rudolf Nurejevin esiintymisen ansiosta toisella kaudella ohjelmasta tuli suosittu ja kuuluisuudet alkoivat olla hyvin kiinnostuneita ohjelmaan pääsemisestä.[2] Muppetien huumori on anarkistista, slapstickiä ja parodiaa. Sarjan tunnetuimpia Muppet-hahmoja ovat seremoniamestari Kermit-sammakko, häneen ihastunut diiva Miss Piggy, stuntmies Gonzo, koomikko Fozzie-karhu, eläimellinen Animal-rumpali sekä tekoruotsia puhuva ruotsalainen kokki.[3] Ohjelmassa on siihen tehty teemalaulu. Lähes kaikki muut laulut ovat vanhoilta komedia-albumeilta, vaudevillestandardeja tai brittiläisiä music hall -lauluja.[2] The Muppet Show’ta tehtiin viisi kautta. Ensimmäisen kauden ensi-ilta oli 25. syyskuuta 1976 ja viidennen kauden ensi-ilta 20. syyskuuta 1980. Viimeinen kausi saavutti kaikkein suurimmat katsojaluvut.[2] The Muppet Show voitti yhteensä neljä Emmy-palkintoa ja sai 21 ehdokkuutta.[4] Elokuvat Television lisäksi Muppetit esiintyivät useissa elokuvissa, joista ensimmäinen oli Muppet-elokuva (1979). Elokuvien menestyksen johdosta Jim Henson päätti 1980-luvulla keskittyä Muppet-elokuviin ja lopetti televisioshow'n.[1] Hensonin jälkeen Jim Henson kuoli vuonna 1990. Hänen lapsensa myivät Muppetien oikeudet vuonna 2004 Disneylle, joka alkoi tehdä uusia Muppet-elokuvia.[1] Vuonna 2015 ABC aloitti uuden televisiosarjan The Muppets, mutta se lopetettiin jo yhden kauden jälkeen.[3]

Hahmoja Kermit – sammakko, Jim Hensonin alter ego Miss Piggy – laulajasika, ihastunut epätoivoisesti Kermitiin Fozzie – epätoivoinen karhukoomikko Rowlf - pianistikoira Gonzo the Great (myös The Great Gonzo) - erikoisennäköinen daredevil Camilla - kana, Gonzon tyttöystävä Scooter - The Muppet Shown tsuppari. Hän tuo kahvia leipiä kakkua mitä tahansa... Bobo - karhu (Muppets Tonight) Robin - Kermitin sisarenpoika Elukka (Animal) - Dr. Teeth and The Electric Mayhemin rumpali, bändin kuuluisin jäsen Janice - Electric Mayhemin kitaristi Ruotsalainen kokki Dr. Bunsen Honeydew - tiedemies Beaker - Bunsenin kovaonninen assistentti, joka joutuu useimmiten testaamaan tämän keksintöjä Tohtori Julius Strangepork - omituinen ja omalaatuinen porsas. Sgt. Floyd Pepper - Electric Mayhemin basisti, Elukan "omistaja" ja Janicen poikaystävä Zoot - Electric Mayhemin masentunut ja loppuunpalanut saksofonisti Dr. Teeth - Electric Mayhemin johtaja ja kosketinsoittaja, tunnistettavissa kultaisesta hampaastaan Lips - Electric Mayhemin trumpetinsoittaja, harvemmin nähty jäsen Rizzo – rotta ja Gonzon paras kaveri Pepe - "kuningas" katkarapu. On erityisen kiinnostunut naisista.(Muppets Tonight) Clifford - rastoja käyttävä aurinkolaseja pitävä hippi (Muppets Tonight) Johnny Fiama- omituinen hippi myös (Muppets Tonight) Sam kotka – todella isänmaallinen kotka, kritisoi jokaista esitystä Link – erittäin itserakas sika George- Muppet Shown vanha vahtimestari Bean Bunny - jänis Sal - apina, Johnnyn paras kaveri (Muppets Tonight) Statler ja Waldorf - vanhat herrat , jotka kritisoivat niin toisiaan kuin muitakin. Yleensä pahimmat haukunnat saa Fozzie J.P Grosse- Scooterin setä, omisti Muppet Show teatterin.... Yolanda- rotta, Rizzon tyttöystävä Wayne ja Wanda- aviopari. Aina lauluissa epäonnistuva

Bändipaidat, rockpaidat, t-paita, vintage printatut paidat.printtipaidat, asenne t-paidat, bändipaidat lapsille.fanituotteet, naisten bändipaidat

More Less
‏21.00 € ‏34.90 € -‏13.90 €
sale
‏21.00 € ‏34.90 € -‏13.90 €
Back to top
0