.

רשימת מוצרים לפי מותג Tom And Jerry

Viralliset Bändipaidat ja leffavaatteet rockshirts.fi fanikaupasta.

Tom ja Jerry (engl. Tom and Jerry) ovat kaksi animaatiohahmoa, joista Tom-kissa jahtaa Jerry-nimistä hiirtä saamatta tätä koskaan kiinni.

Sarjan loivat William Hanna ja Joseph Barbera.[1] Alun perin sarjaa tuotettiin vuosina 1940–1957 Metro-Goldwyn-Mayerin (MGM) animaatiostudioilla Hollywoodissa. Vuonna 1960 MGM ulkoisti sarjan tuotannon Gene Deitchin johtamalle Rembrandt Films -yhtiölle Itä-Eurooppaan, ja vuonna 1963 tuotanto palasi takaisin Hollywoodiin Chuck Jonesin Sib Tower 12 Productions -yhtiölle, joka jatkoi sarjan tekemistä vuoteen 1967. Sittemmin Hanna-Barbera on tehnyt uusia televisiojaksoja vuosina 1975–1977 ja 1990–1993, ja Filmation vuosina 2014–2015. Alkuperäiset MGM-lyhytelokuvat voittivat ennätykselliset seitsemän Oscar-palkintoa. Kaikkiaan 161 noin kahdeksan minuutin kestoista animaatiota esitettiin elokuvateattereissa vuosina 1940–1967, levittäjänä MGM. Ensimmäiset 114 lyhytanimaatiota ohjasivat Hanna ja Barbera. Tämän jälkeen animaatioiden ohjaajina olivat toimineet muun muassa Gene Deitch, Chuck Jones ja Maurice Noble. Vuoteen 1955 asti tuottajana oli Fred Quimby. Kaikki 161 animaatiota on näytetty televisiossa, kun muun muassa Skandinaviassa Cartoon Network ja Boomerang esittävät Tom & Jerry -animaatioita. Suomessa kohuttiin 1970-luvulla sarjan väkivaltaisuudesta ja Yle poisti sen ohjelmistostaan. Sarjaa parodioidaan amerikkalaisessa televisiosarjassa Simpsonit vielä väkivaltaisemmalla ohjelmalla Tikku ja Takku (engl. Itchy & Scratchy). Tammikuussa 2009 IGN-sivuston laatiman sadan parhaan animaatiosarjan listan mukaan Tom & Jerry oli sijalla 66.[2] Sisällysluettelo 1 Hahmot 2 Sarjakuvat 3 Televisio 3.1 Televisiosarjat 3.2 Elokuvat 4 Lähteet Hahmot Hahmot eivät usein puhu lainkaan, vaan ilmehtivät kehollaan ja kasvoillaan. Myös Scott Bradleyn musiikkisäestyksellä on merkittävä osa tarinankerronnassa. Tomin jahdatessa Jerryä väkivalta yltyy yleensä varsin voimakkaaksi. Tom käyttää usein erilaisia tuli- ja teräaseita, räjähteitä ja myrkkyjä yrittäessään napata hiirtä, samoin Jerry itsepuolustukseksi ja kiusantekotarkoituksessa. Rankasta aseistuksesta huolimatta sarjassa ei näy verta. Esimerkiksi, jos Tomin kasvojen edessä räjähtää dynamiittipötkö, Tomin kasvot muuttuvat ainoastaan pörröisiksi ja mustuneiksi. 1940-luvulla Jerry adoptoi orvon harmaan hiiren Nibblesin, joka myöhemmin nimettiin Tuffyksi (suomeksi Jami). Sekä keltainen tipu Jerryn kaverina. Sarjakuvat Tom ja Jerry aloittivat seikkailunsa sarjakuvissa vuonna 1942 Western Publishingin Our Gang Comics -lehdessä. Lehden nimi vaihtui Tomiksi & Jerryksi vuonna 1949. Lehden ilmestyminen päättyi vuonna 1982, mutta Harvey Comics on julkaissut vielä 1990-luvulla satunnaisia julkaisuja. Suomessa Tom ja Jerry seikkailivat Nakke Nakuttaja -lehdessä (myöhemmin vain Nakke) 1950-luvulta 1970-luvulle. Lehteä julkaisi Yhtyneet Kuvalehdet. Oman lehtensä kaksikko sai vuonna 1979 Semic Pressin julkaisemassa lehdessä. Nykyisin lehteä julkaisee Yhtyneet. Sarjakuvissa Tuffyn nimenä oli yleensä Jami. Sarjakuvasta ilmestyi myös lyhytaikainen sivusarja Hiirimusketöörit, jossa kissa ja kaksi hiirtä olivat oikuttelevan kuninkaan sotureita. Tomia ja Jerryä piirtää Oscar Martin. Televisio Teatterissa esitetyn Tomin & Jerryn jälkeen kaksikosta on julkaistu useita animaatioelokuvia ja muutamia televisiosarjoja 1970-luvulta lähtien. Televisiosarjat Tom and Jerry Show (1975–1977) Tom and Jerry Comedy Show (1980–1982) Tom & Jerry Kids (1990–1993) Tom and Jerry Tales (2006–2008) The Tom and Jerry Show (2014-) Elokuvat Tom ja Jerry panevat kaupungin sekaisin (1993) Tom ja Jerry: Taikasormus (2001) Tom ja Jerry: Raketilla Marsiin (2004) Tom and Jerry: The Fast and the Furry (2005) Tom & Jerry: Meren kauhut (2006) Tom ja Jerry: Pähkinänsärkijä (2007) Tom and Jerry Meet Sherlock Holmes (2010) Tom ja Jerry ja Ozin velho (2011) Tom and Jerry: Robin Hood and His Merry Mouse (2012) Tom and Jerry's Giant Adventure (2013) Tom and Jerry: The Lost Dragon (2014) Tom and Jerry: Spy Quest (2015) Tom and Jerry: Back to Oz (2016) Tom and Jerry: Willy Wonka and the Chocolate Factory (2017)

t-paidat, Bändipaidat, naisten bändipaidat, lasten bändipaidat, printatut paidat, rock vaatteet, miesten vaatteet, naisten vaatteet, laadukkaat bändipaidat, fanituotteet, fanikauppa, viralliset fanituotteet, hupparit, colleget, pipot, kaulahuivit, asenne paidat

More Less
sale אזל מהמלאי
‏9.90 € ‏21.90 € -‏12.00 €
sale אזל מהמלאי
‏12.90 € ‏19.90 € -‏7.00 €
sale אזל מהמלאי
‏9.90 € ‏19.90 € -‏10.00 €
sale אזל מהמלאי
‏9.90 € ‏19.90 € -‏10.00 €
sale אזל מהמלאי
‏9.90 € ‏21.90 € -‏12.00 €
sale אזל מהמלאי
‏12.90 € ‏19.90 € -‏7.00 €
sale אזל מהמלאי
‏9.90 € ‏19.90 € -‏10.00 €
sale אזל מהמלאי
‏9.90 € ‏19.90 € -‏10.00 €
Back to top
0