.

Luettelo tuotteista tuotemerkeittäin Bob Dylan

Bob Dylan (syntyjään Robert Allen Zimmerman, s. 24. toukokuuta 1941 Duluth, Minnesota) on yhdysvaltalainen folk- ja rocklaulaja ja -lauluntekijä sekä elokuvanäyttelijä. Häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä lauluntekijöistä. Runotutkija Christopher Ricks nostaa hänet merkittävien englanninkielisten sanataitureiden rinnalle ja vertaa häntä William Wordsworthiin, John Donneen ja Alfred Tennysoniin. Musiikkilehti Rolling Stone on sijoittanut Dylanin kaikkien aikojen parhaiden artistien listalla toiselle sijalle The Beatlesin jälkeen. Vuonna 2016 Dylanille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto.

Dylanin tunnetuimpia kappaleita ovat ”Blowin’ in the Wind”, ”The Times They Are a-Changin’”, ”Like a Rolling Stone”, ”Knockin’ on Heaven’s Door” ja ”Mr. Tambourine Man”. Varsinkin uransa alkuvaiheissa Dylan otti lauluissaan aktiivisesti kantaa yhteiskunnallisiin ja poliittisiin kysymyksiin. Bob Dylan oli yksi tunnetuimpia henkilöitä 1960-luvun protestiliikkeessä. Bob Dylanin tuotanto on vaihdellut tyyliltään, sovituksiltaan ja myös tasoltaan valtavasti. Uran alkuvaiheita pidetään merkittävimpinä, erityisesti vuosia 1963–1966. Suuren osan tunnetuimmista sävellyksistään Dylan on laulanut nauhalle yhdellä otolla.

More Less
Bob Dylan - Sitting  T-Paita
sale Loppu
19,90 € 21,90 € -2,00 €
Bob Dylan - Fifty Years...
sale Loppu
19,90 € 21,90 € -2,00 €
sale Loppu
19,90 € 21,90 € -2,00 €
Bob Dylan fanituotteet netistä | Rockshirts bändipaidat, leffapaidat, hupparit ja muut fanituotteet,Bob Dylan - Sitting T-Paita
sale Loppu
19,90 € 21,90 € -2,00 €
Bob Dylan fanituotteet netistä | Rockshirts bändipaidat, leffapaidat, hupparit ja muut fanituotteet,Bob Dylan - Fifty Years T-Paita
Back to top
0