.

Luettelo tuotteista tuotemerkeittäin Supernatural

Roskshirts tarjoaa laadukkaan valikoiman erillaisia fanipaitoja. Leffa ja tv-sarjojen paitoja löytyy brändivalikon kautta.

Supernatural on yhdysvaltalainen kauhudraamasarja, jonka on luonut Eric Kripke. Sen ensimmäinen kausi esitettiin The WB -kanavalla vuosina 2005–2006. Vuodesta 2006 lähtien sarjaa on esitetty The CW -verkossa. Sarja seuraa veljesten Sam (Jared Padalecki) ja Dean Winchester (Jensen Ackles) matkaa, kun he metsästävät demoneja ja muita yliluonnollisia olentoja. He kokevat myös taisteluja enkelien kanssa, mutta saavat usein apua enkeliltä nimeltään Castiel, jolle Dean myöhemmin keksii nimen Cas.

Sarjaa kuvataan Vancouverissa, Kanadassa. Eric Kripken mukaan hän suunnitteli sarjan kestävän ainoastaan kolmen tuotantokauden verran, mutta päätti kuitenkin jatkaa sarjaa. Viidennen kauden jälkeen Kripke luopui showrunnerin roolista työskennelläkseen muiden sarjojen parissa. Pyörittäjänä jatkoi Sera Gamble. Kripke pysyi kuitenkin kuudennella kaudella vastaavana tuottajana ja seitsemännellä kaudella vastaavana konsulttina. Kahdeksannella kaudella pyörittäjänä aloitti Jeremy Carver, ja 11. kauden jälkeen peesi siirtyi Andrew Dabbille ja Robert Singerille. The CW tilasi sarjalle 15. tuotantokauden 31. tammikuuta 2019 ja 22. maaliskuuta kyseisen tuotantokauden vahvistettiin olevan sarjan viimeinen. Suomessa Sub alkoi pyörittää 14. tuotantokauden jaksoja 14. helmikuuta 2019. Sarjasta on myös julkaistu Blu-ray- ja DVD-versiot tuotantokausittain. Sisällysluettelo 1 Tuotanto 2 Näyttelijät ja hahmot 2.1 Päähenkilöt 2.2 Sivuhenkilöitä 3 Tuotantokaudet 3.1 Ensimmäinen tuotantokausi 3.2 Toinen tuotantokausi 3.3 Kolmas tuotantokausi 3.4 Neljäs tuotantokausi 3.5 Viides tuotantokausi 3.6 Kuudes tuotantokausi 3.7 Seitsemäs tuotantokausi 3.8 Kahdeksas tuotantokausi 3.9 Yhdeksäs tuotantokausi 3.10 Kymmenes tuotantokausi 3.11 Yhdestoista tuotantokausi 3.12 Kahdestoista tuotantokausi 3.13 Kolmastoista tuotantokausi 3.14 Neljästoista tuotantokausi 4 Toistuvat elementit 4.1 Colt 4.2 Impala 4.3 Rubyn veitsi 4.4 66 sinettiä 4.5 Ongelmat lain kanssa 5 Lähteet 6 Aiheesta muualla Tuotanto Supernaturalin luoja Eric Kripke kehitteli sarjan ideaa lähes kymmenen vuoden ajan ollessaan itse kiinnostunut urbaanilegendoista.[1][2] Vaikka Kripke olikin visioinut Supernaturalin elokuvana, hän vietti muutaman vuoden tarjoten sarjan ideaa eri kanaville.[3][4] Hänen onnekseen kysyntä niin sanotuille mytologisille sarjoille kasvoi, kun Lostia alettiin esittää vuonna 2004.[4] Konsepti kävi läpi useita vaiheita ennen kuin sarjaa alettiin tuottaa.[2] Kripke halusi sarjan sijoittuvan "tien päälle" tuntien sen olevan "paras keino kertoa tarinat, koska se on puhdas, koruton ja ainutlaatuisesti amerikkalainen... Näitä tarinoita esiintyy pikkukaupungeissa ympäri maata ja on järkevää vain ajaa sisään ja ulos näihin tarinoihin."[2] Koska Kripke oli aikaisemminkin tehnyt yhteistyötä The WB:n kanssa, hänelle tarjottiin mahdollisuutta tarjota kanavalle ohjelmaa. Kripke käytti sen Supernaturalin markkinointiin.[3] Kanava ei kuitenkaan pitänyt Kripken alkuperäisestä ideasta, jossa kaksi uutisreportteria matkaa ympäri maata jahdaten demoneita, joten Kripke päätti nopeasti korvata reportterit veljeksillä. Kripke päätti veljesten olevan kotoisin Kansasin Lawrencesta, jonka läheiselle Stull Cemeteryn hautausmaalle sijoittuu useita paikallisia urbaanilegendoita.[5] Päähenkilöiden nimiksi Kripke päätti valita Sal ja Dean, kuten Jack Kerouacin romaanissa Matkalla. Hän kuitenkin vaihtoi Salin myöhemmin Samiksi.[6] Veljesten sukunimen piti alun perin olla Harrison näyttelijä Harrison Fordin kunniaksi. Kansasissa kuitenkin asui eräs Sam Harrison, joten sukunimi jouduttiin vaihtamaan. Tunnetusta Winchesterin kummitustalosta kiinnostunut Kripke valitsi Winchesterin lopulliseksi sukunimeksi.[7] »Kutsumme sitä nykyaikaiseksi länkkäriksi – kaksi aseistettua miestä matkaamassa läpi kaupunkien, taistelemassa pahaa vastaan, suutelemassa tyttöjä ja ajamassa auringonlaskuun...» (Eric Kripke) Näyttelijät ja hahmot Sarjan päänäyttelijät Jared Padalecki (vasemmalla) ja Jensen Ackles. Näyttelijä Jim Beaver ei luottanut hahmonsa pitkäikäisyyteen, uskoen vierailunsa sarjassa olevan "yhden kohtauksen juttu".[8] Misha Collins on näytellyt enkeli Castielia neljännestä kaudesta alkaen. Sarja keskittyy pääasiassa Winchesterin veljeksiin, Samiin (Jared Padalecki) ja Deaniin (Jensen Ackles), jotka matkustavat ympäri maata jahdaten kaikkea yliluonnollista. Padaleckin kiinnostus kauhusarjoihin, kuten Salaiset kansiot ja Twilight Zone, saivat hänet kiinnostumaan Samin roolista. Padaleckilla oli myös aikaisempaa kokemusta tuottajien McGn ja David Nutterin kanssa työskentelystä,[9] joista aikaisempi vakuutti Padaleckin koe-esiintymään sarjaa varten.[10] Alun perin Nutter pyysi Acklesia koe-esiintymään Samin rooliin,[11] mutta luettuaan käsikirjoituksen Ackles samaistui enemmän Deanin rooliin.[12] Koe-esiintymisen aikaan Ackles esitti jo yhtä Smallvillen päähenkilöistä ja hänen saatua Deanin osan hänen roolinsa Smallvillessa jouduttiin päättämään.[13] »Luettuani käsikirjoituksen Dean kiehtoi minua eniten. Tämän hahmon kanssa sarjassa oli aina ripaus komediaa ja huolettomuutta; se houkutti minua enemmän. Joten kysyttyäni voisinko lukea Deanin osan, he sanoivat: 'Tuota me juuri etsimme.' Joten se oli aivan mahtavaa. Löysin hahmon, jonka näyttelemisestä nautin. » (Jensen Ackles roolistaan Dean Winchesterinä.[12]) Koska sarjassa ei ole montaa päähenkilöä, sarjaan sisältyy useita sivuosia. Jeffrey Dean Morgan esittää John Winchesteriä, Samin ja Deanin isää. Pilottijaksossa esiintymisensä jälkeen John-hahmo palaa sarjaan vasta ensimmäisen kauden puolivälissä ja pysyy sarjan sivuhenkilönä aina kuoleemansa saakka, toisen kauden ensimmäiseen jaksoon, vaikka hahmon henki palaakin kummittelemaan pojilleen vielä kauden päätösjaksossa. Käsikirjoittaja John Shibanin mukaan Johnin kuolema päätettiin jo sarjan alussa. Käsikirjoittajien mielestä veljeksien ja isän toisistaan erottaminen "jakaisi sarjan." Shiban sanoo: "...pojat etsivät isäänsä, viikon hirviötä, mitä ikinä tielle kantautuikin. Siitä tuli vaikeaa, koska esiin heräsi kysymys 'Mitä isä tekee? Tekeekö hän kiinnostavimpia asioita kuin poikansa, vai mitä?'"[14] Morgan ei aluksi ollut innostunut sarjaan palaamisesta sen toisella tuotantokaudella saadessaan uuden roolin sarjassa Greyn anatomia.[15] Hahmon tulevaisuuden esiintymisistä ei ole varmuutta Morganin kiireisen aikataulun vuoksi.[16] Ensimmäisellä kaudella esitellään myös Azazel-niminen demoni sekä tämän nimetön tytär. Azazel esiintyy ensimmäisellä kaudella vain siluetteina tai varjoina ja ottaa fyysisen olomuodon vain hallitessaan John Winchesterin ruumista. Azazelin tytär käyttää ruumiinaan Meg Masters -nimistä tyttöä (Nicki Aycox). Toisella tuotantokaudella Azazelina esiintyy Frederic Lehne, jonka alun perin oli tarkoitus vierailla vain yhdessa jaksossa. Lehne kuitenkin teki vaikutuksen sarjan ohjaajiin, joten tätä pyydettiin palaamaan kauden kaksiosaiseen päätösjaksoon.[17] Hahmon kuoleman jälkeen Azazel esiintyy neljännellä kaudella aikamatkustusjaksossa ”In the Beginning” (Christopher B. MacCabe ja Mitch Pileggi) sekä takaumassa kauden päätösjaksossa (Rob LaBelle). Azazelin tyttären poistuttua Meg Mastersin ruumiista kauden lopussa sekä demoni että itse Meg Masters jatkavat sarjassa, mutta nyt erillisinä hahmoina. Demoni palaa toisen kauden yhteen jaksoon ottaen Samin ruumiin hetkeksi haltuunsa sekä viidennellä kaudella (Rachel Miner). Miner esittää demonia myös seitsemännellä ja kahdeksannella kaudella. Aycox esiintyy Meg Mastersin vihaisena henkenä yhdessä jaksossa neljännellä kaudella. Sarjan käsikirjoittajat halusivat täsmentää ”metsästäjien” konseptia, jolloin sarjaan ilmestyi useita uusia hahmoja.[18] Näyttelijä Jim Beaver esiintyy ensimmäisen kerran ensimmäisen kauden jaksossa Winchesterien vanhana perheystävänä Bobby Singerinä. Samin ja Deanin isän kuoleman jälkeen Bobby toimii ikään kuin veljesten sijaisisänä ja hahmo pysyy sarjan sivuosassa seuraavien tuotantokausien ajan.[19] Muita metsästäjiä esitellään toisella tuotantokaudella metsästäjien täyttämän Harvellen majatalon esittelyn yhteydessä. Majatalon omistaa Ellen Harvelle (Samantha Ferris), jonka edesmenneyt aviomies oli John Winchesterin ystävä. Majatalon muuta henkilökuntaa on muun muassa äitinsä kanssa työskentelevä Jo Harvelle (Alona Tal) sekä Ash (Chad Lindberg), joka käyttää laajaa tietokonetuntemustaan yliluonnollisten ilmiöiden havainnoimisiin. Tal kirjoitettiin lopulta ulos sarjasta tämän vaikuttaessa aivan Samin ja Deanin ”14-vuotiaalta pikkusiskolta.”[20] Myös Ash kirjoitettiin pois sarjasta toisen kauden päätösjaksossa majatalon tuhouduttua. Ellenin piti palata sarjaan kolmannella kaudella, mutta kirjoittajien lakon vuoksi jakso peruuttiin.[21] Käsikirjoittajien piti sisällyttää Ellen myös kolmannen kauden päätösjaksoon, mutta Ferris kieltäytyi paluusta.[22][23] Viidennellä kaudella kuitenkin sekä Jo että Ellen palasivat sarjaan muutaman jakson ajaksi. Kolmannella kaudella käsikirjoittajat päättivät esitellä Ruby-nimisen demonin, joka oli eläessään ollut noita ja väittää olevansa Winchesterien kanssa samalla puolella. The CW kuitenkin pyysi, että Rubyn lisäksi sarjaan lisättäisiin toinenkin naishahmo, joten käsikirjoittajat kirjoittivat Bela Talbotin, itsekeskeisen varkaan, joka myy rikkaille asiakkailleen esineitä, joilla on yliluonnollisia kykyjä.[24] Katie Cassidy ja Lauren Cohan valittiin näyttelemään Rubya ja Belaa, vaikka he alun perin koe-esiintyivätkin toistensa rooleihin.[25] Näyttelijät listataan päärooleihin jaksojen alussa. Kolmannen kauden lopussa Bela kirjoitettiin ulos sarjasta katsojien reagoidessa hahmoon negatiivisesti ja Cassidy korvattiin taloudellisista syistä.[26][27] Neljännellä kaudella Rubyn näyttelijäksi valittiin Genevieve Cortese,joka esitti hahmoa aina tämän kuolemaan saakka, neljännen tuotantokauden loppuun.[28] Cortese esitti myös itseään sarjan kuudennen kauden jaksossa ”The French Mistake.” Sarjan käsikirjoittajat halusivat tuoda sarjaan enemmän kristillistä mytologiaa ja kirjoittivat Castielin hahmon.[29] Kripken halutessa pitää enkelien esittelyn salassa hahmoa kuvailtiin demoniksi koe-esiintymisten aikana.[30] Misha Collins valittiin näyttelemään Castiel-enkeliä. Ensiesiintymisessään neljännen kauden avausjaksossa Castiel nostaa Deanin Helvetistä tämän kolmannella kaudella kokeman kuoleman jälkeen ja tulee täten Winchesterien avuksi. Hahmon piti alun perin esiintyä vain kuuden jakson mittaisessa tarinakaaressa, mutta hahmon saaman palautteen vuoksi Castielin roolia laajennettiin.[31] Collins ylennettiin sarjan vakiokasvoksi viidennellä kaudella.[32] Castielin mukana sarjassa esiteltiin muitakin enkelillisiä hahmoja: Robert Wisdomin esittämä "sotaisa" ja "ahdasmielinen" Uriel,[33] joka kannattaa salaa Luciferia, Julie McNivenin esittämä Anna Milton sekä Kurt Fullerin esittämä Zachariah, joka toivoo Maailmanloppua tuodakseen Paratiisin Maan päälle. Vaikka Wisdomin hahmo tapetaan, McNiven ja Fuller jatkoivat rooleissaan viidennellä kaudella yhdessä Mark Pellegrinon esittämän Luciferin kanssa. Pellegrino oli aikaisemmin ollut varalla Castielin rooliin, jonka jälkeen tälle tarjottiin roolia Luciferina.[34][35] Myöhemmin myös Fullerin ja McNivenin hahmot kirjoitettiin ulos sarjasta yhdessä Ellen ja Jo Harvellen kanssa. Koska sarja keskittyy pääasiassa Winchesterin veljeksiin, käsikirjoittajat tajusivat katsojien tietävän, etteivät hahmot ole vaarassa joutua lopullisesti tapetuiksi. Korjatakseen tämän käsikirjoittajat kirjoittavat jaksoihin usein vierailevia hahmoja lisätäkseen jännitystä.[36] Katsojat tykkäsivät Castiel hahmosta niin paljon, että käsikirjoittajat eivät lopullisesti voineet tappaa Castielia pois sarjasta ja Misha Collins (Castielin näyttelijä) nimitettiin yhdeksi merkittävimmistä sarjan näyttelijöistä. Päähenkilöt Näyttelijä Rooli Kaudet Jaksot Jared Padalecki Sam Winchester 1–14 307 Jensen Ackles Dean Winchester 1–14 307, joista ohjannut 5 Misha Collins Castiel 4-14, joista 4, 7 ja 8 sivuhahmona 130, joista ohjannut 1 Mark Sheppard Crowley 5-12, joista 5–9 sivuhahmona 49 Alexander Calvert Jack Kline 12-14 26 Katie Cassidy Ruby 3 6 Lauren Cohan Bela Talbot 3 6 Sivuhenkilöitä Näyttelijä Rooli Kaudet Jaksot Jim Beaver Bobby Singer 1–11 60 Mark Pellegrino Lucifer, Nick 5, 7, 11-14 37 Samantha Smith Mary Winchester 1–2, 4–6, 11-14 29 Jeffrey Dean Morgan John Winchester 1–3 13 Genevieve Cortese Ruby, oma itse 4, 6 13 Cindy Sampson Lisa Braeden 3, 5–6 11 Samantha Ferris Ellen Harvelle 2, 5–6 9 Mitch Pileggi Samuel Campbell 4, 6 8 Kurt Fuller Zachariah 4–5, 14 8 Alona Tal Jo Harvelle 2, 5, 7 7 Rachel Miner Meg 5–8 7 Julie McNiven Anna Milton 4–5 6 Rob Benedict Chuck Shurley 4–5 6 Sebastian Roché Balthazar 6 6 James Patrick Stuart Dick Roman 7 6 Nicki Aycox Meg Masters 1, 4 5 Tuotantokaudet Pääartikkeli: Luettelo jaksoista Kausi Jaksojen määrä Esitetty Verkko 1 22 Yhdysvallat 13. syyskuuta 2005 – 4. toukokuuta 2006 Suomi 28. elokuuta 2006 – 15. tammikuuta 2007 The WB Subtv 2 22 Yhdysvallat 28. syyskuuta 2006 – 17. toukokuuta 2007 Suomi 22. tammikuuta 2007 – 11. kesäkuuta 2007 The CW Sub 3 16 Yhdysvallat 4. lokakuuta 2007 – 15. toukokuuta 2008 Suomi 23. huhtikuuta 2009 – 6. elokuuta 2009 4 22 Yhdysvallat 18. syyskuuta 2008 – 14. toukokuuta 2009 Suomi 12. huhtikuuta 2011 – 6. syyskuuta 2011 5 22 Yhdysvallat 10. syyskuuta 2009 – 13. toukokuuta 2010 Suomi 6. maaliskuuta 2012 – 5. elokuuta 2012 6 22 Yhdysvallat 24. syyskuuta 2010 – 20. toukokuuta 2011 Suomi 20. marraskuuta 2012 – 17. huhtikuuta 2013 7 23 Yhdysvallat 23. syyskuuta 2011 – 18. toukokuuta 2012 Suomi 10. helmikuuta 2014 – 14. heinäkuuta 2014 8 23 Yhdysvallat 3. lokakuuta 2012 – 15. toukokuuta 2013 9 23 Yhdysvallat 8. lokakuuta 2013 – 20. toukokuuta 2014 VAROITUS: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta. Ensimmäinen tuotantokausi Pääartikkeli: Supernatural (1. tuotantokausi) Ensimmäinen kausi koostuu 22 jaksosta, jotka esitettiin Yhdysvalloissa 13. syyskuuta 2005 - 4. toukokuuta 2006 ja Suomessa 28. elokuuta 2006 - 15. tammikuuta 2007[37]. Veljekset Sam ja Dean Winchester yhdistävät voimansa löytääkseen kadonneen isänsä John Winchesterin. Ilmeisesti metsästysretkellä kadonnut John ei kuitenkaan ole mikään tavallinen rivikansalainen; elämäntyönään hän metsästää yliluonnollisia olentoja, kuten kummituksia, vampyyrejä sekä demoneita ja on kouluttanut poikansakin samaa tehtävää varten. Matkan varrella Sam ja Dean pelastavat viattomien ihmisten henkiä, taistelevat yliluonnollisia olentoja vastaan sekä keräävät vihjeitä isänsä mahdollista olinpaikkaa koskien. Kauden edetessä Samille ilmaantuu salaperäisiä psyykkisiä kykyjä sekä näkyjä tulevaisuudesta, jotka vievät sarjan juonta eteenpäin. Lopulta he löytävät isänsä, ja heille selviää, että Samin ja Deanin äidin vuosia aiemmin tappannut henkilöitymä on keltasilmäinen demoni, jonka kukistaminen luonnistuu vain Samuel Coltin luomalla legendaarisella aseella. Loppujen lopuksi he eivät saa tapettua demonia. Toinen tuotantokausi Pääartikkeli: Supernatural (2. tuotantokausi) Toinen tuotantokausi koostuu 22 jaksosta, jotka esitettiin yhdysvalloissa 28. syyskuuta 2006 – 17. toukokuuta 2007[38] ja Suomessa 22. tammikuuta 2007 – 11. kesäkuuta 2007.[39] Kausi seuraa Samia ja Deania kaksikon yrittäessä käsitellä isänsä kuolemaa ja heidä matkaansa, kun he etsivät merkkejä keltasilmäisen demonin olinpaikasta uusien tuttavuuksiensa, Ellenin, Jon ja Ashin kanssa. Osa demonin suurta suunnitelmaa paljastuu lopulta tämän kootessa yhteen Sam ja muut hänen kaltaisensa, mikä johtaa Samin kuolemaan. Dean tekee sopimuksen risteyksen demonin kanssa saadakseen Samin takaisin elävien kirjoihin. Sopimus kuitenkin maksaa Deanin sielun, jonka demoni tulee noutamaan tasan vuoden päästä. Viimeisessä kohtaamisessa Dean tappaa keltasilmäisen demonin, ja Helvetin portit aukeavat vapauttaen useita demoneja. Kolmas tuotantokausi Pääartikkeli: Supernatural (3. tuotantokausi) Kolmas tuotantokausi koostuu 16 jaksosta, jotka esitettiin Yhdysvalloissa 4. lokakuuta 2007 – 15. toukokuuta 2008 ja Suomessa 23. huhtikuuta 2009 – 6. elokuuta 2009.[40] Alun perin kauden piti 22-jaksoinen, mutta sarjan tuotanto keskeytettiin väliaikaisesti 5. joulukuuta 2007 käsikirjoittajien lakon vuoksi. Kausi keskittyy pääasiassa Samin yrityksiin pelastaa Dean tämän sopimuksesta ja Helvetin porteista vapautuneiden demoneiden jäljitykseen. Matkalla veljekset tapaavat Ruby-nimisen demonin, joka kiinnostuu Samista ja väittää tietävänsä keinon pelastaa Dean. He tapaavat myös Bela Talbot -nimisen yliluonnollisten esineiden kaupittelijan, jonka kanssa Sam ja Dean joutuvat alituisesti tekemisiin. Lopulta veljekset saavat tietää, kuka pitää hallussaan Deanin sopimusta: suuren voiman ilmentymä, Lilith. Yhdessä Rubyn kanssa Sam ja Dean jäljittävät Lilithin ja yrittävät tappaa tämän. Lilith ei pysty taistelemaan Samia vastaan tämän salaperäisten kykyjen vuoksi, mutta Deanin sopimus erääntyy joka tapauksessa ja hänen sielunsa viedään Helvettiin. Neljäs tuotantokausi Pääartikkeli: Supernatural (4. tuotantokausi) Neljäs tuotantokausi koostuu 22 jaksosta, jotka esitettiin Yhdysvalloissa 18. syyskuuta 2008 – 14. toukokuuta 2009. Suomessa kausi esitettiin 12. huhtikuuta 2011 – 6. syyskuuta 2011 välisenä aikana.[41] Deanin pelastaa Helvetistä Castiel, yksi useista kaudella esiintyvistä enkeleistä. Kausi seuraa veljeksiä heidän työskennellessään Castielin kanssa estääkseen Lilithiä rikkomasta 66 sinettiä, joiden rikkouduttua Lucifer vapautuu. Samin ja Deanin suhde kolhiintuu Samin valitessa Rubyn puolen yhä useammin. Sam alkaa myös antaa periksi demonipuolelleen juomalla demoniverta saadakseen voimia voidakseen päihittää Lilithin. Jäljitettyään ja tapettuaan Lilithin Sam saa selville, että tämän kuolema onkin viimeinen sinetti ja että Ruby onkin koko ajan ollut Luciferin puolella. Dean saapuu paikalle liian myöhään voidakseen estää maailmanlopun, mutta pitelee Rubyä paikallaan jotta Sam voi tappaa tämän Luciferin portin alkaessa avautua heidän allaan. Viides tuotantokausi Pääartikkeli: Supernatural (5. tuotantokausi) Viides tuotantokausi sisältää 22 jaksoa[42] ja kauden huhuttiin olevan sarjan viimeinen, sillä Eric Kripke oli vuosia aikaisemmin sanonut suunnitelleensa sarjaa viiden kauden verran. Siitä huolimatta Jared Padalecki ja Jensen Ackles olivat allekirjoittaneet sopimukset kuuden tuotantokauden ajaksi[43] ja CW uudistikin sarjan sopimuksen 16. helmikuuta 2010. Suomessa Sub alkoi esittää kautta 6. maaliskuuta 2012.[44] Kausi keskittyy taisteluun Luciferin pysäyttämiseen ja maailmanlopun estämiseen. Koko kauden ajan Dean ja Sam taistelevat sekä enkeleitä että demoneja vastaan yrittäessään muuttaa omaa kohtaloaan Michaelin ja Luciferin ihmisvastineina. Veljekset alkavat kerätä maailmanlopun neljän hevosmiehen sormuksia, jotka toimivat avaimina Luciferin vankilaan. Koko kauden ajan Dean, Sam, Castiel ja Bobby ovat kriisin keskellä ollen lähes valmiita luovuttamaan. Kaikkien kannustuksen voimalla nelikko kuitenkin jatkaa eteenpäin aina loppuun saakka. Kuudes tuotantokausi Pääartikkeli: Supernatural (6. tuotantokausi) Kuudennen kauden alkutunnusta on pidetty sarjan hienoimpana. Sarjan luoja Eric Kripke suunnitteli aluksi sarjan kestävän vain viiden tuotantokauden verran, mutta sarjan lisääntyneiden katsojalukujen ansiosta CW uudisti sarjan sopimuksen kuudenneksi kaudeksi.[45] Pian CW:n julkaistua tiedon sarjan kuudennesta kaudesta Kripke julkaisi tiedon, ettei jatka enää showrunnerina vaan keskittyisi vastedes vain vastaavan tuottajan tehtäviin. Kripken korvaava Sera Gamble kertoi sarjan kuudennen kauden keskittyvän veljesten väliseen suhteeseen ja heidän selville saamiinsa salaisuuksiin. Sarjan kuudennelle kaudelle Castielin ja Bobbyn lisäksi palasi useita edellisiltä kausilta tuttuja hahmoja: Mitch Pileggi palasi rooliinsa Samin ja Deanin isoisänä, Cindy Sampson ja Nicholas Elia Lisa ja Ben Braedenina, Mark Sheppard Crowleyna ja Steven Williams Rufus Turnerina. Myös Samantha Smith ja Genevieve Padalecki näyttelivät molemmat yhdessä jaksossa. Kausi sisälsi myös liudan uusia sivuhahmoja joista tärkein oli Sebastian Rochén näyttelemä Balthazar. Muita uusia sivuhahmoja olivat muun muassa Samin ja Deanin sukulaisiin lukeutuvat Gwen (Jessica Heafey) ja Christian Campbell (Corin Nemec), kiirastulesta vapautunut "kaikkien äiti" Eve (Julia Maxwell), Bobbyn vanha ystävätär Eleanor Visyak (Kim Johnston Ulrich) ja enkeli Rachel (Sonya Salomaa).[46] Kausi alkoi Yhdysvalloissa 24. syyskuuta 2010 ja päättyi 20. toukokuuta 2011. Seitsemäs tuotantokausi Pääartikkeli: Supernatural (7. tuotantokausi) CW:n puheenjohtaja Dawn Ostroff sanoi olevansa "erittäin järkyttynyt", mikäli sarjaa ei jatkettaisi seitsemännelle kaudelle, sillä sarja "menestyy aikaisempaa paremmin".[47] 26. huhtikuuta CW julkaisi tiedotteen, jossa kerrottiin, että kanava on jatkanut yhteensä viisi sarjaa seuraavalle tuotantokaudelle, joista yksi oli Supernatural.[48] Sera Gamble on paljastanut, että seitsemännellä kaudella tullaan palaamaan ensimmäisen kauden tapaiseen hirviöjahtiin. Lisäksi Castiel ei tule esiintymään päähenkilönä seitsemännellä kaudella.[49] Comic-Con 2011 -tapahtumassa Gamble paljasti, mitkä hahmot palaavat seitsemännelle kaudelle. Hän kertoi, että Supernaturalin tuottajat ovat vain odottaneet hetkeä tuoda Alona Talin esittämä Jo takaisin, ja löysivätkin tälle sopivan tarinan seitsemännelle kaudelle. Muita sarjaan palaavia hahmoja ovat muun muassa Seriffi Jodi Mills, Julian Richingsin esittämä Kuolema ja Crowley, jota esittää Mark Sheppard. Gamble paljasti myös tuovansa mukaan uusia hahmoja, mutta ei antanut yksityiskohtia.[50] Mark Pellegrino esiintyi Luciferina viidessä jaksossa Samin hallusinaatioissa. Seitsemäs kausi alkaa suoraan siitä mihin edellinen jäi. Castiel on ahmaissut miljoonia sieluja itseensä ja kutsuu itseään uudeksi Jumalaksi. Sam taas on hankkinut muistonsa takaisin Helvetistä, eikä ole täysin kunnossa. Käy ilmi, että Castiel on imaissut sisäänsä myös Kiirastulen pahimmat olennot leviatanit, jotka kamppailevat päästäkseen vapaiksi. Lopulta leviatanit ottavat Castielin valtaansa ja leviävät putkistojen kautta muihin. Kausi alkoi Yhdysvalloissa 23. syyskuuta 2011 ja päättyi 18. toukokuuta 2012. Kahdeksas tuotantokausi Pääartikkeli: Supernatural (8. tuotantokausi) Supernaturalin kahdeksas tuotantokausi vahvistettiin 3. toukokuuta 2012. Kauden esitys alkoi 3. lokakuuta 2012.[51] Jeremy Carver aloitti sarjan showrunnerina Sera Gamblen sijaan. Dean pääsee vampyyrin avulla ulos kiirastulesta. Deanin ollessa kiirastulessa Sam oli alkanut elää normaalia elämää, mutta joutuukin jälleen kerran luopumaan siitä. Sam ja Dean saavat tietää demonilaatasta, jonka avulla helvetin portit voidaan sulkea ikuisiksi ajoiksi. Kuvioihin ilmestyy myös enkelilaatta, jonka avulla voi sulkea taivaan. Veljekset saavat apua demonilaatan tulkitsemiseen Jumalan profeetalta, Keviniltä, jonka avulla selviää, että jonkun täytyy tehdä laatassa mainitut kolme urotekoa (tappaa helvetinkoira ja kylpeä sen veressä, pelastaa viaton sielu helvetistä ja vapauttaa se taivaaseen, sekä parantaa demoni) jotta portit sulkeutuisivat. Dean päättää ryhtyä koitokseen, mutta hänen epäonnistuttuaan ensimmäisessä teossa Sam ajautuu tekemään niitä Deanin puolesta. Kolmatta tehtävää suorittaessa Samin tila huononee nopeasti ja hän saa tietää kuolevansa, mikäli suorittaa viimeisen tehtävän. Veljekset onnistuvat kuitenkin huijaamaan Crowleylta enkelilaatan itselleen. Samaan aikaan taivaassa vallitsee kaaos, kun Metatron vie Castielin armon lotsua varten, tappaa taivaan johtajan ja karkottaa enkelit taivaasta maan päälle. Dean saa Samin luopumaan viimeisestä tehtävästä, jonka jälkeen Sam ja Dean näkevät taivaalla satoja taivaasta putoavia enkeleitä. Yhdeksäs tuotantokausi Sarjan yhdeksäs kausi sai alkunsa Yhdysvalloissa 8. lokakuuta 2013 ja päättyi 20. toukokuuta 2014. Kaudessa on 23 jaksoa. Kahdeksannen kauden jälkeen Sam makaa henkihievereissään sairaalassa, kun Dean yrittää pelastaa Samin hengen. Hän tapaa enkelin nimeltä Ezekiel ja koska Ezekiel ei voinut parantaa Samia, sillä hänen voimansa olivat vähissä, Dean houkuttelee Samin (hänen mielessään) sanomaan kyllä, jotta Ezekiel voisi ottaa Samin ruumiin haltuunsa ja parantaa Samia ja itseään sieltä käsin. Ezekiel haluaa, ettei Sam saa tietää Ezekielin olemassa olosta, jottei Sam yrittäisi saada häntä ulos ennen kuin hän on parantanut Samin kokonaan. Ezekiel pyyhkii kaikki Samin muistikuvat sairaalasta ja Dean pelaa mukana. Kaiken tämän aikana myös kaikki enkelit ovat karkotettu Taivaasta Maahan. Castiel on nyt ihminen ja yrittää pärjätä elämässään ihmisenä. Osa enkeleistä tekee tuhoa Maassa yrittäessään etsiä Castielia käsiinsä kostaakseen Taivaan sulkemisen. Crowley on Samin ja Deanin vankina Abaddonin suunnitellessa valtaavansa Helvetin. Veljekset yrittävät etsiä tapaa, jolla he saisivat enkelit takaisin Taivaaseen. Ezekiel paljastuu enkeliksi nimeltä Gadreel, joka päästi Luciferin Edeniin puutarhaan. Gadreel murhaa Kevin Tranin ja pakenee. Castiel saa armonsa takaisin. Dean ja Castiel yrittävät löytää tapaa, jolla saisivat Gadreelin pois Samista, koska tämä on ottanut hänet valtaan. Kunnes heille jää vain yksi tapa jäljelle, antaa Crowleyn päästä Samin ruumiseen ja ilmoittaa Samille, että uni mitä hän elää mielessään ei ole totta, vaan hänet on vallannut enkeli. Sam saa häädettyä Gadreelin ulos ja he pakenevat paikalta, sillä Abaddon saapuu paikalle. Sam saa tietää, että hänen veljensä on valehdellut hänelle ja on hänelle todella vihainen, mutta Dean lupaa Samille etsiä Gadreelin käsiinsä, mutta yksin. Tämän jälkeen Dean etsii Gadreelia ja Ensimmäistä Terää (First Blade), jolla hän tappaisi Abaddonin. Huolimatta kamalista varoituksista, Dean ottaa itsellensä Cainin merkin (Mark of Cain). Ilman sitä hän ei voisi käyttää Ensimmäistä Terää tappaakseen helvetin ritarin Abaddonin. Kun Castiel on parantanut Samin lopullisesti, hän lähtee etsimään Metatronia siinä toivossa, että hän saisi enkelit takaisin Taivaaseen. Metatron kokoaa armeijaa, Castielin kootessa omaansa Metatronia vastaan palauttaakseen enkelit Taivaaseen. Lopulta Dean tappaa Abaddonin antautuen merkin vallalle. Crowley ottaa helvetin jälleen valtaansa. Sam ja Dean lähtevät myös kukistamaan Metatronia, mutta Dean iskee Samin tajuttomaksi ja lähtee yksin Metatronia vastaan. Castiel ja Gadreel joutuvat vangiksi Taivaassa, mutta Gadreel uhraa itsensä päästääkseen Castielin vapaaksi. Dean kuolee taistellessaan Metatronia vastaan ja Metatron pakenee Taivaaseen. Siellä Castiel kukistaa hänet tuhoamalla Metatronin voimien lähteenä toimivan enkelilaatan ja vangitsee Metatronin. Enkelit valitsevat Castielin jälleen Taivaan johtajaksi. Crowley kuljettaa Deanin pois paikalta ja tämä herää henkiin demonina Cainin merkin takia. Kymmenes tuotantokausi Supernaturalin kymmenes kausi alkoi Yhdysvalloissa 7. lokakuuta 2014 ja päättyi 20. toukokuuta 2015. Kausi sisältää 23 jaksoa usean edellisen kauden tapaan. Yhdeksännen kauden lopun jälkeen Dean on Kainin merkin ansiosta ylösnoussut demonina ja kiertelee yökerhoja lähinnä nauttien maallisista huveista. Crowley haluaa Deanin hallitsevan helvettiä hänen kanssaan mutta Dean kieltäytyy ja uhkaa Crowleya. Crowley päättää auttaa Samia parantamaan Deanin käyttäen pyhää ihmisverta, tuntiessaan itsensä uhatuksi. Castielin avulla Sam onnistuukin parantamaan Deanin mutta Kainin merkki pysyy hänessä yhä. Castiel yrittää palauttaa Taivaan järjestykseen ja hyvittää enkelinä tekemiään virheitä auttamalla ihmisvastineensa Jimmyn perhettä, eritoten tämän tytärtä Clairea. Crowleyn äiti, noita nimeltä Rowena, ilmestyy pian kuvioihin. Dean saa tietää että noitien käyttämä Kadotettujen Kirja saattaisi auttaa häntä pääsemään eroon Kainin merkistä. Sam pyytää Rowenan apua päästäkseen eroon merkistä ja Charlie Bradburyn avulla hänen onnistuu murtaa Kadotettujen kirjassa oleva koodi, jolla merkki voidaan poistaa. Steinien suku, joka on huijannut kuolemaa vuosisatojen ajan ruumiinosia vaihtamalla ilmestyy myös kuvioihin ja Eldon Styne tappaa Charlien. Merkki ottaa jälleen Deanin valtaansa ja Dean päätyy teurastamaan koko Steinien perheen mukaan lukien Eldonin. Tullessaan yhä epätoivoisemmaksi, Dean kääntyy Kuoleman puoleen päästäkseen eroon merkistä. Kuolema kertoo, että Jumala loi Kainin merkin vangitakseen vielä häntäkin edeltäneen ja vanhemman olennon, Pimeyden. Jumala antoi merkin aluksi uskollisimmalle soturilleen Luciferille mutta merkki korruptoi Luciferin ja muutti hänet pahaksi. Lucifer siirsi merkin myöhemmin eteenpäin Kainille, jolta merkki siirtyi lopulta Deanille. Kuolema lupaa eristää Deanin maailmasta mutta vaatii häntä tappamaan ensin Samin, tietäen ettei Sam koskaan lakkaisi etsimästä Deania. Viime hetkellä, Dean tappaa kuitenkin Kuoleman tämän viikatteella Samin sijaan. Käyttäen Kadotettujen kirjasta löytämäänsä loitsua, Rowena onnistuu poistamaan Kainin merkin, vapauttaen Pimeyden vankilastaan maan päälle. Sam ja Dean yrittävät turhaan paeta pimeyden ympäröidessä heidät. Yhdestoista tuotantokausi Supernaturalin yhdestoista tuotantokausi koostuu 23 jaksosta ja se alkoi Yhdysvalloissa 7. lokakuuta 2015 ja päättyi 25. toukokuuta 2016. Sam ja Dean selviytyvät kohtaamisesta Pimeyden kanssa mutta Pimeys alkaa muuttaa ihmisiä vaarallisiksi hirviöiksi. Pimeys ottaa Amara-nimisen naisen hahmon ja alkaa Crowleyn avustuksella ruokkia itseään ihmissieluilla kasvaen yhä voimakkaammaksi. Pimeys yrittää myös löytää Jumalan käsiinsä. Sam, Dean ja Castiel etsivät keinoa voittaa Pimeys ja Sam alkaa saada salaperäisiä näkyjä Luciferin häkistä, joiden hän uskoo olevan peräisin Jumalalta. Castiel pyytää apua armonsa menettäneeltä Metatronilta, joka kertoo hänelle että Jumalan piti uhrata Pimeys pystyäkseen luomaan maailmankaikkeuden. Sam päättää lopulta vierailla Luciferin häkissä saadakseen tältä apua Pimeyden pysäyttämiseen mutta Lucifer paljastaa huijanneensa häntä ja että Samin näyt ovat peräisin häneltä. Taivaan enkelit yhdistävät voimansa ja iskevät Amaraan mutta tämä selviytyy iskusta hengissä. Lucifer vaatii Samia alistumaan ihmisisännäkseen mutta Sam kieltäytyy. Dean ja Castiel siirtyvät myös Luciferin häkkiin vapauttaakseen Samin ja onnistuvat pakenemaan häkistä mutta heidän tietämättään Castiel suostui Luciferin isännäksi ja Lucifer hallitsee nyt hänen kehoaan päästen vapaaksi maan päälle. Veljekset etsivät Jumalan käsiä, esineitä, joita Jumala on aikoinaan koskettanut ja joissa on yhä jäljellä hänen voimaansa tuhotakseen Amaran. Luciferin epäonnistuessa tappamaan Amara eräällä Jumalan kädellä, Joshuan torvella, tämä ottaa Luciferin vangikseen ja alkaa kiduttaa arkkienkeliä saadakseen viimein houkuteltua Jumalan esiin. Profeetta Chuck palaa ja paljastaa olevansa Jumala. Metatronin ja veljesten avulla he pelastavat Luciferin Amaralta, joskin Amara tuhoaa Metatronin pelastusyrityksen aikana. Lucifer siirtyy auttamaan heitä ja antaa anteeksi Jumalalle. Rowenan ja muiden noitien avulla he yrittävät luoda uuden Kainin merkin ja vangita Amaran mutta yritys epäonnistuu ja Amara vahingoittaa Jumalaa vakavasti sekä karkottaa Luciferin Castielin kehosta. Jumalan alkaessa tehdä kuolemaa vammojensa tuloksena, maailma siirtyy pois tasapainosta ja uhkaa tuhoutua. Jumala kertoo, että ainoa keino pelastaa maailma on tappaa Jumalan lisäksi myös Pimeys. Veljekset kokoavat sielupommin voidakseen tappaa Amaran. Amara on samaan aikaan alkanut katua tekojaan ja Dean vakuuttaa tämän lopulta luopumaan aikeistaan ja parantamaan Jumalan. Jumala ja Pimeys päättävät poistua maan päältä yhdessä. Samaan aikaan kuvioihin astuvat myös brittiläiset Kirjeen miehet, jotka pitävät Winchestereitä uhkana maailmalle aikaisempien toimiensa vuoksi ja ampuvat Samia. Kiitokseksi avustaan Deanille Amara myös herättää veljesten äidin Mary Winchesterin jälleen henkiin. Juonipaljastukset päättyvät tähän. Kahdestoista tuotantokausi Supernaturalin kahdestoista kausi alkoi Yhdysvalloissa 13. lokakuuta 2016 ja päättyi 18 toukokuuta 2017. Se koostuu edellisten tuotantokausien tapaan 23 jaksosta. Kauden alussa Dean tapaa ensimmäistä kertaa lähes kolmeenkymmeneen vuoteen Pimeyden henkiinherättämän äitinsä ja he alkavat yhdessä etsiä Samia, joka on joutunut Kirjeen miesten brittiläisen jaoston vangiksi. Kirjeen miesten jäsen lady Antonia Toni Bewell kiduttaa Samia rangaistuksena tämän menneistä synneistä (Luciferin vapauttaminen häkistään maan päälle, leviathanien vapauttaminen jne). Castielin avulla Dean ja Mary jäljittävät ja pelastavat Samin Tonilta ja liittoutuvat brittiläisten Kirjeen miesten johtajan Mick Daviesin kanssa, joka haluaa tehdä yhteistyötä Winchestereiden kanssa vapauttaakseen Yhdysvallat hirviöistä samaan tapaan kuin Kirjeen miehet tekivät aikoinaan Britanniassa. Mary hakee yhä omaa identiteettiään ja ajautuu lopulta Kirjeen miesten piireihin. Crowley yrittää tuloksetta metsästää Luciferia saadakseen Helvetin jälleen haltuunsa. Samaan aikaan Lucifer riivaa rokkitähti Vince Vinceten ja alkaa aiheuttaa kärsimystä maan päällä. Hän päätyy lopulta riivaamaan Yhdysvaltain presidentin ja saattaa tämän sihteerin Kelly Klinen raskaaksi. Castiel tajuaa että pian on vaarassa syntyä enkelin ja ihmisen yhteinen lapsi, nefilim ja pyrkii estämään tämän syntymisen kaikin tavoin. Kirjeen miesten tappajan Arthur Ketchin ja Rowenan avulla veljekset saavat häädettyä Luciferin, joskin tämä jää Crowleyn vangiksi. Nefilimin syntymän lähestyessä, kuvioihin astuvat myös voimakkaat demonit Helvetin prinssit ,jotka yrittävät saada Nefilimin haltuunsa. Helvetin prinssi Dagon tappaa Taivaan uuden johtajan Joshuan ja tuhoaa Coltin veljesten yrittäessä tappaa hänet sillä. Syntymättömän Nefilimin avulla Castiel onnistuu tappamaan Dagonin ja päättää lopulta olla tuhoamatta lasta. Samaan aikaan Brittiläiset Kirjeen miehet ottavat haltuunsa kaiken metsästyksen Yhdysvalloissa ja päättävät tappaa kaikki Yhdysvalloissa olevat metsästäjät. Artur Ketch tappaa Daviesin ja yhdessä Dr Hessin kanssa ottaa vallan Kirjeen miehistä. Mary päätyy lopulta heidän vangikseen tajutessaan totuuden heistä. Ketch liittoutuu Crowleyn kanssa ja alkaa tappaa amerikkalaisia metsästäjiä, joutuen lopulta suoraan konfliktiin Winchesterien kanssa. Winchesterit onnistuvat pelastamaan Maryn Ketchiltä ja saavat tapettua Ketchin ja Dr Hessin sekä tekevät uudelleen sovinnon perheenä. Lucifer onnistuu murtautumaan vapaaksi vankilastaan ja alkaa etsiä syntymätöntä Nefilimiä. Nefilimin voimat avaavat repeämän maailmanlopun jälkeiseen rinnakkaistodellisuuteen, jonne veljekset suunnittelevat vangitsevansa Luciferin. Lucifer tappaa Rowenan ja jäljittää lastaan. Castiel ja Crowley yhdessä vaihtoehtotodellisuuden Bobbyn kanssa auttavat Winchestereitä, mutta Crowley joutuu uhraamaan henkensä sulkeakseen repeämän. Lucifer onnistuu silti seuraamaan heitä takaisin ja tappaa Castielin. Mary onnistuu lähettämään Luciferin takaisin rinnakkaistodellisuuteen repeytymän sulkeutuessa mutta jää samalla itsekin vangiksi rinnakkakkaistodellisuuteen. Kelly menehtyy Nefilimin syntyessä ja Samin surressa Castielin kuolemaa tämä löytää järkytyksekseen jo teini-ikäiseksi kasvaneen Nefilim-lapsen. Kolmastoista tuotantokausi Supernaturalin kolmastoista tuotantokausi alkoi 12. lokakuuta 2017 ja päättyi 17 toukokuuta 2018. Kaudessa on 23 jaksoa. Edellisen kauden lopun tapahtumien jälkeen veljekset ovat järkyttyneitä ystäviensä kuolemasta ja yrittävät totutella elämään miltei kaikkivoivan nefilimin Jackin kanssa. Vaihtoehtotodellisuudessa Lucifer etsii keinoa paeta ja pitää Maryn hengissä aikoen vaihtaa hänet Jackiin palatessaan taas takaisin omaan maailmaansa. Veljekset alkavat luottaa Jackiin vähitellen enemmän tämän tuodessa Castielin takaisin tyhjyydestä (paikasta, jossa demonit ja enkelit nukkuvat ikuisuuden ajan kuolemansa jälkeen). Lucifer ja Mary joutuvat pian rinnakkaistodellisuuden arkkienkeli Mikaelin vangeiksi. Mikael on tappanut oman todellisuutensa Luciferin ja aikoo valloittaa Winchesterien todellisuuden. Veljekset ja Jack päätyvät kohtaamaan viimeisen Helvetin prinssin Asmodeuksen, joka hallitsee nyt helvettiä ja haluaa löytää Jackin käsiinsä. Myös Rowena ja Arthur Ketch paljastuvat olevan yhä elossa ja Ketch paljastuu työskentelevän Asmodeukselle. Lucifer onnistuu lopulta pakenemaan takaisin omaan todellisuuteensa ja yrittää saada taivaan hallintaansa. Jack joutuu vangiksi rinnakkaistodellisuuteen yrittäessään pelastaa Marya ja enkelit yrittävät käännyttää hänet puolelleen mutta Jack liittoutuu lopulta ihmisten kanssa ja auttaa näitä taistelemaan enkeleitä vastaan. Asmodeus paljastuu pitävän aiemmin kuolemansa lavastanutta arkkienkeli Gabrielia vankinaan ja Ketch onnistuu myöhemmin pelastamaan tämän. Gabriel päätyy tappamaan Asmodeuksen tämän yrittäessä vangita hänet uudelleen. Demonilaatan avulla veljekset suorittavat joukon vaadittuja tehtäviä ja Gabrielin ja Luciferin avulla veljekset palaavat rinnakkaistodellisuuteen, jossa he pelastavat joukon selviytyjiä, mukaan lukien Jackin, Maryn ja tämän todellisuuden Bobbyn ja Charlie Bradburyn. Lucifer ja Gabriel yrittävät estellä Mikaelia seuraamasta heitä mutta Mikael voittaa Luciferin ja tappaa Gabrielin. Sam pakottaa Luciferin jäämään rinnakkaistodellisuuteen mutta tämä palaa sieltä myöhemmin yhdessä Mikaelin kanssa. Lucifer varastaa Jackin armon ja saa tämän voimat tullen nyt miltei kaikkivoivaksi. Vailla vaihtoehtoja Dean suostuu Mikaelin ihmisvastineeksi taistelemaan Luciferia vastaan kunhan Dean pysyy kontrollissa omasta itsestään. Mikaelin avulla Dean voittaa ja tappaa Luciferin taistelussa mutta Mikael ottaa Deanin kehon hallintaansa ja lähtee omille teilleen. Neljästoista tuotantokausi Supernaturalin neljästoista tuotantokausi alkoi 11. lokakuuta 2018 ja päättyi 25. huhtikuuta 2019. Kaudessa on edellisistä tuotantokausista poiketen vain 20 jaksoa. Kausi alkaa siitä, mihin edellinen päättyi. Mikael on lähtenyt omille teilleen ihmisvastineensa Deanin ruumiissa. Tämä kohtaa erilaisia hirviöitä ja luo omia, aiempaa vahvempia hirviöitä yhdistämällä heihin arkkienkelin armoa. Jack on muuttunut ihmiseksi menetettyään armonsa. Sam, Bobby ja Mary jäljittävät Mikaelia ja Mikael hylkää lopulta Deanin ruumiin. Jack sairastuu vakavasti menetettyään armonsa ihmis-ja enkelipuolensa taistellessa hallitsemattomasti hänen sisällään ja menehtyy lopulta. Tyhjyydessä asuva entiteetti vie Jackin sielun tyhjyyteen mutta Castiel tekee tämän kanssa sopimuksen Jackin henkiinherättämiseksi. Castiel, ylösnoussut Jack ja veljekset kohtaavat Mikaelin ja tämän hirviöarmeijan mutta Mikael ottaa Deanin uudelleen hallintaansa. Dean kuitenkin vangitsee Mikaelin mielensä sisälle ja päättää sulkea itsensä Ma´lak laatikkoon ikiajoiksi Mikaelin kanssa. Sam vakuuttaa Deanin kuitenkin siitä, että he löytävät toisen ratkaisun. Mikael pakenee lopulta Deanin ruumiista tämän menetettyä tajuntansa metsästysretkellä ja ottaa Rowenan haltuunsa, pakottaen tämän tappamaan rinnakkaistodellisuudesta karanneita muita metsästäjiä. Jack uhraa lopulta sielunsa tappaakseen Mikaelin ja varastaa tämän armon, saaden voimansa takaisin. Luciferin ihmisvastine Nick, joka selviytyi Mikaelin puukotettua häntä lähtee kostamaan perheensä kuolemaa ja kohtaa profeetta Donatellon. Nick huijaa Jackin antamaan hänelle vertaan ja yrittää herättää Luciferin takaisin henkiin tyhjyydestä mutta Jack murhaa tämän brutaalisti. Sieluton Jack osoittautuu vaaralliseksi ja tämä tappaa lopulta Maryn vahingossa. Jackin ollessa ennennäkemättömän voimakas veljekset yrittävät vangita hänet Ma´lak laatikkoon mutta Jack onnistuu pakenemaan laatikosta. Jack asettaa maailman tilaan, jossa kaikki kertovat toisilleen koko ajan totuuden eivätkä veljekset kykene pysäyttämään häntä. Castiel rukoilee Jumalan apua ja Jumala palaa lopulta ja antaa heille aseen, joka kykenee tappamaan mitä tahansa maailmankaikkeudessa vaatien Deania tappamaan Jackin. Veljekset eivät lopulta pysty tappamaan Jackia kohdatessaan tämän, joten Jumala tappaa Jackin itse. Jumala paljastaa hallinneensa tilannetta kuin tarinaa ja raivostuu veljesten uhmattua häntä ja vapauttaa kaikki Helvetin sielut Samin ja Deanin kimppuun. Sam ja Dean joutuvat demonien ympäröimiksi yrittäessään paeta. Jack herää tyhjyydessä ja kohtaa viikatemies Billien (uuden Kuoleman) ja tyhjyyden entiteetin, jotka kertovat hänelle että heidän täytyy keskustella nykyisestä tilanteesta. Juonipaljastukset päättyvät tähän. Toistuvat elementit Colt Vuonna 1836 Samuel Colt keksi ja toteutti Coltin yliluonnollisten olentojen metsästäjän aseeksi. Legendan mukaan kaikki, mitä ammutaan tällä aseella käyttäen yhtä sen kolmestatoista alkuperäisestä luodista, kuolee, mukaan lukien olennot, jotka ovat tavallisesti immuuneja kaikille aseille. John Winchester luovutti aseen Azazelille vastineesi Deanin hengen armahtamisesta. Toisen tuotantokauden lopussa Azazel käyttää asetta avatakseen Helvetin portit, jotka Samuel Colt aikoinnaan sulki. Revolverin viimeinen luoti käytettiin Azazelin tappamiseen, vaikka myöhemmin aseelle valmistettiin lisää luoteja. Kolmannen kauden loppua kohti Lilithin oikea käsi Crowley saa aseen käsiinsä ja piilottaa sen. Myöhemmin Crowley palauttaa aseen Winchestereille, jotta he voivat tappaa Luciferin. Lucifer kuitenkin paljastaa, että maailmassa on viisi asiaa, joita aseella ei voi tappaa, ja että hän on yksi niistä. Muiden neljän hän viitta olevan itse Jumala ja kolme arkkienkeliä (Michael, Gabriel, Raphael) tai neljä ratsumiestä (rutto, sota, nälkä, kuolema) Sarjassa käytetty ase on oikeasti jäljennös Colt Pocket Percussion -revolvereista.[52] Aseen piipussa lukee latinalainen lause non timebo mala, joka tarkoittaa en pelkää pahaa[53], ja sen kädensijassa on kaiverrettu pentagrammi.[52] Impala Koko sarjan ajan Dean ajaa mustaa vuoden 1967 Chevrolet Impalaa. Auto on Deanin arvokkain omaisuus hänen perittyään sen isältään, näyttelijä Jensen Ackles onkin kuvaillut sitä Deanin "elämäksi" ja "pyhäköksi".[54] Veljekset matkustavat autossa läpi Yhdysvaltojen metsästäessään kaikkea yliluonnollista takakontti täynnä useita aseita. Ensimmäisillä kahdella tuotantokaudella Impalassa on Kansasin rekisterikilvet tunnuksella KAZ-2Y5 viittauksena Winchesterin perheen kotipaikaan Kansasiin.[54] Toisen kauden lopussa autolla on uudet Ohion kilvet (CNK-80Q3), jotta veljekset pystyisivät paremmin piiloutumaan FBI:lta.[55] Impalan alkuperää havainnollistettiin ensimmäisen kerran sarjakuvassa Supernatural: Origins, jossa John Winchester saa auton haltuunsa Maryn sedältä aiheutettuaan vahingossa tämän kuoleman. Sarjan fanit kuitenkin reagoivat tähän negatiivisesti, koska John oli näytetty Impalan kanssa pilottijakson teaser-trailerissa, joka sijoittuu ajallisesti ennen sarjakuvaa. Tämän vuoksi sarjakuva vaihdettiin pokkariversioksi[56] ja Impalan todellinen alkuperä kerrottiin myöhemmin, sarjan neljännellä kaudella: Castielin lähetettyä Dean vuoteen 1973 Dean vakuuttaa isänsä ostamaan Impalan vuoden 1964 Volkswagenin sijaan. Auton alkuperästä kerrottiin lisää viidennen kauden päätösjaksossa, jossa jakson kehyskertomus sisälsi Impalan historian sen valmistajasta ja useista eri omistajista aina nykypäivään saakka. Kaikki sarjassa käytetyt autot ovat vuoden 1967 Chevrolet Impalan neliovisia ja kovakattoisia malleja.[57] Rubyn veitsi Ruby omistaa salaperäisen veitsen, jolla on oletettavasti taikavoimia; sillä voi tappaa demoneja. Kripke vertaa veistä "lähitaisteluversioksi Coltista".[58] Veitsen kädensija on tehty hirvensarvesta ja veitsiosassa on kaiverruksia molemmilla puolilla terää.[58] Veistä on nähty ja käytetty useita kertoja sen esittelyn jälkeen kolmannella tuotantokaudella. Elintärkeään ruumiinosaan puukotettuna demoni kuolee välittömästi usein vieden myös ihmisruumiin mukanaan. Ei tiedetä, toimiiko veitsi myös muihin yliluonnollisiin olentoihin, enkeleihin veitsi ei kuitenkaan tehoa. Myös Alastair-demoni pystyy vastustamaan veitsen voimaa. Veitsen toimintaa ei vielä tähän asti ole paljastettu ja sarjan luoja Eric Kripke epäilee, että se koskaan sarjassa selviääkään todeten: "Haluan jättää joitakin asioita mysteereiksi. Ja se [veitsen toimintatapa] luultavasti jää mysteeriksi."[16] Kahdeksannella kaudella veitsen paljastetaan kuitenkin olevan kurdien demonintappoveitsi. Paljastuksen takana lienee se, ettei Eric Kripke toimi enää Showrunnerina. 66 sinettiä Luciferin pitää vankilassaan yli 600 salaperäistä sinettiä, joista vain 66 rikkoutuminen riittää tämän vapautumiseen. Ensimmäinen sinetti rikkoutuu "vanhurskaan miehen" vuodattaessa verta Helvetissä. Lilith-demoni pitää huolta, että Dean joutuu sinne kolmannen kauden lopussa. Helvetissä ollessaan Deanin päätös kiduttaa sieluja vapauttaakseen itsensä omasta tuskastaan rikkoo ensimmäisen sinetin. Tämän vuoksi Lilith voi alkaa rikkoa jäljellä olevia sinettejä, jonka vuoksi Castiel vetää Deanin ylös Helvetistä neljännellä kaudella. Loput sinetit rikkoutuvat kauden aikana Samin murtaessa viimeisen sinetin tappamalla Lilith kauden päätösjaksossa, "Lucifer Rising". Ongelmat lain kanssa Koska Dean ja Sam eivät saa palkkaa työstään, veljekset ansaitsevat elantonsa ja maksavat välineensä luottokorttipetoksilla, pelivoitoilla sekä huijaamalla. Lisäksi yliluonnollisten tapausten tutkinnat pistävät heidät usein lain väärälle puolelle heidän häpäistessä hautoja, tekeytyessään viranomaisiksi ja murtautuessaan asuntoihin sekä rikospaikoille. Muodonmuutajan lavastaessa Deanin syylliseksi murhaan ja pankkiryöstöön Deanista tulee etsintäkuulutettu ja veljeksille koituukin haittaa useista lain voimista, eniten FBI-agentti Victor Henricksenista. Etsintäkuulutusten vuoksi veljekset käyttävät salanimiä, jotka usein pohjaavat muusikoihin, elokuviin tai molempiin. Kolmannen kauden puolivälissä Samin ja Deanin oletetaan kuolleen Coloradossa piirikunnan vankilan räjähdettyä ja FBI:n veljeksiin kohdistuvat etsinnät lopetetaan. Seitsemännellä kaudella Dean ja Sam lavastetaan syyllisiksi useaan ryöstöön ja murhaan.

t-paidat, Bändipaidat, naisten bändipaidat, lasten bändipaidat, printatut paidat, rock vaatteet, miesten vaatteet, naisten vaatteet, laadukkaat bändipaidat, fanituotteet, fanikauppa, viralliset fanituotteet, hupparit, colleget, pipot, kaulahuivit, asenne paidat.

More Less
18,90 € 19,90 € -1,00 €
Supernatural - Cakehole...
sale Loppu
12,90 € 19,90 € -7,00 €
Supernatural - Symbol  T-Paita
sale Loppu
12,90 € 19,90 € -7,00 €
sale
18,90 € 19,90 € -1,00 €
Supernatural fanituotteet netistä | Rockshirts bändipaidat, leffapaidat, hupparit ja muut fanituotteet,Supernatural - Text Symbol T-Paita
sale Loppu
12,90 € 19,90 € -7,00 €
Supernatural fanituotteet netistä | Rockshirts bändipaidat, leffapaidat, hupparit ja muut fanituotteet,Supernatural - Cakehole T-Paita
sale Loppu
12,90 € 19,90 € -7,00 €
Supernatural fanituotteet netistä | Rockshirts bändipaidat, leffapaidat, hupparit ja muut fanituotteet,Supernatural - Symbol T-Paita
Back to top
0