Haku

Uutiskirje

Brändit

Kaikki brändit

Uudet tuotteet

Kaikki tuotteet - Epica

Viralliset Bändipaidat ja leffavaatteet rockshirts.fi fanikaupasta.

Epica on alankomaalainen sinfonista metallia soittava yhtye.

Kitaristi Mark Jansen perusti Epican vuonna 2002 lähdettyään After Foreveristä, jonka tyyliä Epicankin musiikki muistuttaa. Ominaisia piirteitä ovat laulusolisti Simone Simonsin mezzoääni, sahaavat riffit sekä vaihtelevat kappalerakenteet. Alun perin yhtyeen nimi oli Sahara Dust, mutta se uudelleennimettiin Kamelotin Epica-nimisen albumin mukaan[1]. Yhtyeiden laulusolistit tekivätkin vierailun toistensa vuonna 2005 ilmestyneille levyille, minkä jälkeen seurasi yhteinen kiertue. Epicalta on ilmestynyt kahdeksan albumia, joista yksi on elokuvan soundtrack. Huhtikuussa 2007 yhtye siirtyi Transmission-levy-yhtiöltä suuremman Nuclear Blastin alaisuuteen. Ariën van Weesenbeek valittiin Epican uudeksi rumpaliksi Jeroen Simonsin jätettyä yhtyeen. Myös kitaristi Ad Sluijter jätti yhtyeen joulukuussa 2008. Tammikuussa 2009 hänen seuraajakseen valittiin Isaac Delahaye. Epica ilmoitti Facebook-sivuillaan 5. helmikuuta 2014 tulevan albuminsa olevan nimeltään The Quantum Enigma ja että se julkaistaan toukokuun alkupuolella. Jäsenet Nykyiset Mark Jansen – kitara, murina, kirkuminen (2002–) Coen Janssen – syntetisaattori, piano (2002–) Simone Simons – laulu (2003–) Ariën van Weesenbeek – rummut, murina, puhutut sanat (2007–) Isaac Delahaye – soolokitara, taustalaulu (2009–) Rob van der Loo – basso (2012–) Entiset Yves Huts – basso (2002–2012) Ad Sluijter – kitarat (2002–2008) Helena Iren Michaelsen – laulu (2002) Iwan Hendrikx – rummut (2002) Dennis Leeflang – rummut (2002) Jeroen Simons – rummut (2002–2006)


t-paidat, Bändipaidat, naisten bändipaidat, lasten bändipaidat, printatut paidat, rock vaatteet, miesten vaatteet, naisten vaatteet, laadukkaat bändipaidat, fanituotteet, fanikauppa, viralliset fanituotteet, hupparit, colleget, pipot, kaulahuivit, asenne paidat


Lisää
Näytetään 1 - 4 tuotetta 4 tuotteesta
Näytetään 1 - 4 tuotetta 4 tuotteesta