Haku

Uutiskirje

Brändit

Kaikki brändit

Kaikki tuotteet - Ice Cube

Ice Cube (oikealta nimeltään O’Shea Jackson, s. 15. kesäkuuta 1969) on yhdysvaltalainen rap-artisti ja näyttelijä. Hän aloitti uransa gangsta-rap-yhtyeessä N.W.A., josta hän siirtyi vuonna 1989 menestyksekkäälle soolouralle. Sen jälkeen hän tuli suosioon albumien AmeriKKKa’s Most Wanted (1990), Death Certificate (1991) ja The Predator (1992) myötä. Ice Cube on esiintynyt myös yli kolmessakymmenessä elokuvassa, esimerkiksi xXx 2: The Next Level, Boyz n the Hood – kulman kundit, Anakonda ja Kahden keikan välillä.

Elämäkerta Varhainen elämä ja ura Ice Cube syntyi Los Angelesin South Centralissa vuonna 1969.[1][2][3] Hänen isänsä oli mekaanikko ja äitinsä sairaalan vastaanottovirkailija. Vanhemman veljen[4] lisäksi hänellä oli siskopuoli, joka tapettiin hänen ollessa 12-vuotias.[5][6] Rap-artistit Del the Funky Homosapien ja Kam ovat Ice Cuben serkkuja.[7][8] Ice Cube kasvoi Van Wick Streetillä South Centralissa, joka oli hänen nuoruudessaan ongelmallista aluetta.[9][10] Hän opiskeli hyvin arvosanoin[9] Taft High Schoolissa varakkaammalla Woodland Hillsin alueella, jonne hän kulki linja-autolla.[9][11][12] Artistinimi Ice Cube syntyi, kun hänen isoveljensä uhkasi laittaa O'Shean pakastimeen ja ottaa ulos vasta kun hän on jääkuutio (Ice Cube).[13] Yhdeksännellä luokalla Ice Cube kirjoitti ensimmäisen rap-kappaleensa.[14] Hänen silloin samalla kadulla asunut ystävänsä Sir Jinx on Dr. Dren serkku, jota kautta 15-vuotias Ice Cube tapasi jo silloin DJ:nä arvostetun Dr. Dren grillijuhlissa ja räppäsi hänelle.[15] Dr. Dre vaikuttui ja halusi esitellä Ice Cuben World Class Wreckin' Cru -ryhmälle, jonka jäsen Dr. Dre silloin oli.[15] Ice Cube high schoolin päättövuotena (1987) Vuonna 1986 Ice Cube julkaisi Stereo Crew -yhtyeensä kanssa ensimmäisen levytyksensä She’s a Skag[16][17] ja vuonna 1987 singlen My Posse silloisen rap-yhtyeensä C.I.A.:n kanssa.[17] Hieman sen jälkeen hän kirjoitti Eazy-E:lle kappaleen "Boys-N-The-Hood"[1], mistä alkoi yhteistyö N.W.A.:n kanssa. High schoolin jälkeen Ice Cube opiskeli arkkitehtisuunnittelua Arizonassa.[18][2] Kun hän sai opintonsa suoritettua, hän alkoi työstää N.W.A.:n seuraavaa albumia Straight Outta Compton, joka julkaistiin vuonna 1988. Hän kirjoitti albumille kymmenen kappaletta. Albumi oli erittäin poliisivastainen, mikä nosti N.W.A.:n gangsta-rapin huipulle. Ice Cube erosi N.W.A.:sta vuonna 1989 rahaa koskevien erimielisyyksien takia. Soolouran alku Ice Cube liittyi eroamisensa jälkeen Da Lench Mob -ryhmään, jonka kanssa hän teki ensimmäisen sooloalbuminsa AmeriKKKa’s Most Wanted. Vuonna 1990 julkaistu levy herätti kohua sen poliittisuuden ja aggressiivisuuden takia. Seuraavana vuonna Ice Cube debytoi valkokankaalla elokuvassa Boyz n the Hood - kulman kundit Doughboyn roolissa.[19][20] Samana vuonna hän julkaisi toisen sooloalbuminsa Death Certificate, joka oli ensimmäistä levyäkin kiistellympi.[3] Vuonna 1992 Ice Cube julkaisi kolmannen sooloalbuminsa, The Predatorin. Levy ei ollut enää niin aggressiivinen kuin edeltäjänsä: esimerkiksi musiikkityyli oli vaihtunut g-funkiin. Albumista tuli Ice Cuben menestynein, koska sitä myytiin Yhdysvalloissa viisi miljoonaa kappaletta, mikä oikeutti viisinkertaiseen platinalevyyn. Samana vuonna hän tuotti myös Da Lench Mobin debyyttialbumin, Guerrillas In Tha Mist. Ice Cube julkaisi vuonna 1993 viidennen sooloalbuminsa Lethal Injection, mutta se ei menestynyt yhtä hyvin kuin edeltäjänsä. Lethal Injectionin jälkeen Ice Cube oli mukana tekemässä Tupac Shakurin toista sooloalbumia, Strictly 4 My N.I.G.G.A.Z.... Ice Cube myös esiintyy yhdellä albumin kappaleista. Vuodet 1994–2009 Ice Cube ja Dr. Dre tekivät yhteisen singlen "Natural Born Killaz" vuonna 1994. Samoihin aikoihin Ice Cube liittyi Westside Connection -ryhmään. Ryhmän debyyttialbumi Bow Down nousi Billboard 200 -listalla toiseksi vuonna 1996.[21] Ice Cube julkaisi vuonna 1998 kuudennen sooloalbuminsa War & Peace - Volume 1 (The War Disc). Se sai jatkoa vuonna 2000 War & Peace - Volume 2 (The Peace Disc) -albumista, jolla vierailevat muun muassa kaksi N.W.A.:n entistä jäsentä, Dr. Dre ja MC Ren. Vuonna 2001 Ice Cubelta ilmestyi Greatest Hits -albumi, joka sisälsi vanhojen hittibiisien lisäksi kaksi uutta kappaletta. Vuonna 2003 Ice Cube julkaisi Westside Connectionin kanssa ryhmän toisen albumin Terrorist Threats.[21] Ice Cube vuonna 2006. 6. kesäkuuta 2006 Ice Cube julkaisi Laugh Now, Cry Later -albumin, joka osoittautui suureksi menestykseksi myydessään nopeasti kultaa. Ice Cube nimettiin yhdeksi kaikkien aikojen parhaista rap-artisteista Hip-Hop Honorissa vuonna 2006.[22] Ice Cube esiintyi Suomessa ensimmäistä kertaa urallaan 23. heinäkuuta 2008 Helsingin jäähallissa[23]. Keikka mainosti samalla Ice Cuben uutta albumia Raw Footage, joka julkaistiin saman vuoden elokuussa ja on ainoa Ice Cuben levy joka ei ole kokonaan Spotifyssa. 2010-luku 2010-luvulla Ice Cube on keskittynyt enimmäkseen elokuvauraansa.[24] Hän on näytellyt muun muassa elokuvissa 21 Jump Street, Ride Along, Barbershop: The Next Cut ja xXx: Return of Xander Cage. Ice Cuben yhdeksäs studioalbumi I Am the West julkaistiin syksyllä 2010. Albumilta on julkaistu singlet "I Rep That West", "Drink the Kool-Aid" ja "She Couldn't Make It on Her Own". Ice Cube esiintymässä vuonna 2012. Vuonna 2012 Ice Cube ilmoitti työskentelevänsä seuraavan albuminsa parissa, jonka nimen kerrottiin olevan Everythang's Corrupt.[25] Hän julkaisi samannimisen kappaleen samana vuonna, joka on albumin ensimmäinen single.[26] 17. elokuuta 2012 Ice Cube esiintyi Tampereella Blockfest-kaupunkifestivaalilla.[27] Huhtikuussa 2013 Ice Cube julkaisi singlen "Crowded",[28] ja saman vuoden lokakuussa ilmestyi kappale "Sasquatch".[29] Vuonna 2014 hän julkaisi singlet "Sic Them Youngins On 'Em"[30] ja "Drop Girl".[31] Vuonna 2014 Ice Cube esiintyi MC Renin "Rebel Music" -kappaleen remix-versiossa,[32] joka oli kaksikon enimmäinen yhteistyö vuoden 2000 jälkeen. Vuonna 2015 julkaistiin elämäkerrallinen elokuva Straight Outta Compton, joka kertoo N.W.A.:n tarinan. Elokuvassa Ice Cubea näytteli hänen poikansa O’Shea Jackson Jr.[33][34] Ice Cube oli mukana tuottamassa kyseistä elokuvaa.[35]Vuonna 2015 hän vieraili The Gamen albumilla The Documentary 2[36] ja Dr. Dren albumilla Compton.[37] Seuraavana vuonna hän vieraili Cold 187umin albumilla The Black Godfather.[38] Kesäkuussa 2017 Ice Cube julkaisi kappaleet "Only One Me", "Good Cop, Bad Cop" ja "Dominate The Weak" osana Death Certificate -albumin 25-vuotisjuhlajulkaisua.[39][40] Hänelle omistettiin 12. kesäkuuta 2017 tähti Hollywood Walk of Famella.[19] 9. marraskuuta 2018 Ice Cube julkaisi Everythang’s Corrupt-albumin toisen singlen "Arrest the President".[41] 4. joulukuuta 2018 julkaistiin levyn kolmas single "That New Funkadelic".[42] Albumi julkaistiin 7. joulukuuta 2018.[42] Muita hankkeita Ice Cube on perustanut elokuvayhtiön Cube Vision.[43] Vuonna 2017 Ice Cube perusti yhdessä Jeff Kwainetzin kanssa 3x3 -koripalloliigan BIG3.[44] Henkilökohtainen elämä Ice Cube avioitui vuonna 1992 Kim Woodruff-Jacksonin kanssa. Parilla on neljä lasta. Hänen poikansa O'Shea Jackson Jr. on näyttelijä ja rap-artisti. Myös hänen toinen poikansa Darrell Jackson on tehnyt uraa rap-artistina.[45] Ice Cube sai kristillisen kasvatuksen,[46] mutta kääntyi muslimiksi 1990-luvun alussa ja hänen serkkunsa Kam tutustutti hänet Nation of Islam -järjestöön, joskaan hän ei kuitenkaan liittynyt järjestön varsinaiseksi jäseneksi.[47][48][49] Myöhemmin Ice Cube kuitenkin totesi pitävänsä uskontoja ihmisten keksiminä ja viallisina, ja ettei "seuraa ketään", mutta uskovansa silti yhteen Jumalaan.[46] Vuoden 2017 haastattelussa häneltä kysyttiin harjoittaako hän islamia, johon hän vastasi myönteisesti mutta sanoi myös mahdollisesti vaihtavansa uskontoa elämänsä aikana.[50] Diskografia Pääartikkeli: Ice Cuben diskografia Albumit Soolo AmeriKKKa’s Most Wanted (1990) - 2x platinaa Kill at Will (EP) (1990) - platinaa Death Certificate (1991) - 2x platinaa The Predator (1992) - 3x platinaa Lethal Injection (1993) - 2x platinaa War & Peace Vol. 1 (The War Disc) (1998) - 2x platinaa War & Peace Vol. 2 (The Peace Disc) (2000) - platinaa Laugh Now, Cry Later (2006) - platinaa Raw Footage (2008) - kultaa I Am the West (2010) - kultaa Everythang's Corrupt (2018) Kokoelma-albumit Bootlegs & B-Sides (1994) - kultaa Featuring... Ice Cube (1997) - kultaa Greatest Hits (2001) platinaa In the Movies (2007) N.W.A:n kanssa N.W.A. and the Posse (1987) - kultaa Straight Outta Compton (1988) - 2x platinaa Greatest Hits (1996) - platinaa The N.W.A. Legacy, Vol. 1: 1988-1999 (1999) - platinaa The N.W.A. Legacy, Vol. 2 (2002) The Best of N.W.A. - The Strength of Street Knowledge (2007) Westside Connectionin kanssa Bow Down (1996) - platinaa Terrorist Threats (2003) - kultaa World Wide West Side (2004) CIA:n kanssa My Posse (1987) Da Lench Mobin kanssa Guerillas in tha Mist (1992) - kultaa Planet of da Apes (1994) Filmografia Näyttelijänä Boyz n the Hood – kulman kundit (1991) – "Doughboy" Darin Baker Tunkeutujat (Trespass) (1992) – Savon CB4 (1993) – himself in segment Lasikilpi (The Glass Shield) (1994) – Teddy Woods Higher Learning (1995) – Fudge Friday (1995) – Craig Jones Dangerous Ground (1997) – Vusi Madlazi Anakonda (Anaconda) (1997) – Danny Rich The Players Club (1998) – Reggie I Got the Hook Up (1998) – Gun Runner Kolme kuningasta (Three Kings) (1999) – SSgt. Chief Elgin Thicker Than Water (1999) – Slink Next Friday (2000) – Craig Jones Ghosts of Mars (2001) – James 'Desolation' Williams Kahden keikan välillä (All About the Benjamins) (2002) – Bookum BarberShop (2002) – Calvin Palmer Friday After Next (2002) – Craig Jones Hanaa! (Torque) (2004) – Trey BarberShop 2: Back in Business (2004) – Calvin Ollaanko jo perillä? (2005) – Nick Persons xXx 2: The Next Level (2005) – Darius Stone Ollaanko jo valmiita? (2007) – Nick Persons The Extractors (2008) First Sunday (2008) – Durell The Janky Promoters (2009) – Russell Redds Lottery Ticket (2010) Rampart (2011) 21 Jump Street (2012) – Capt. Dickson 22 Jump Street (2014) – Capt. Dickson Ride Along (2014) – James Payton Manolon lumoava matka (2014) Ride Along 2 (2016) Barbershop: The Next Cut (2016) – Calvin Palmer, Jr. xXx: Return of Xander Cage (2017) Fist Fight (2017)

Lisää

Warning: vsprintf(): Too few arguments in /var/www/public_html/classes/Translate.php on line 271

Warning: vsprintf(): Too few arguments in /var/www/public_html/classes/Translate.php on line 271