Haku

Uutiskirje

Brändit

Kaikki brändit

Uudet tuotteet

Kaikki tuotteet - U2

U2 on irlantilainen rock-yhtye, joka on perustettu Dublinissa vuonna 1976. Yhtyeen kokoonpanon muodostavat laulaja Bono, kitaristi The Edge, basisti Adam Clayton ja rumpali Larry Mullen Jr.. U2:n musiikilliset juuret ovat post-punkissa, mutta se on uransa aikana ammentanut musiikkiinsa vaikutteita lukuisista populaarimusiikin tyylilajeista. Yhtyeen kappaleiden keskeisimpiä aihepiirejä ja teemoja ovat muun muassa poliittinen kantaaottavuus, hengellisyys ja rakkaus.[1][2] U2 on tunnettu muun muassa Bonon laajasta ja voimakkaasta lauluäänestä, The Edgen kitaraefektien muovaamasta musiikistaan sekä näyttävistä konserteistaan.

U2 perustettiin, kun sen jäsenet olivat vielä teini-iässä.[3] Yhtye solmi levytyssopimuksen Island Recordsin kanssa ja julkaisi esikoisalbuminsa Boy vuonna 1980.[2] 1980-luvulla se sai maineensa poliittisesti kantaaottavana kokoonpanona muun muassa kappaleiden ”Sunday Bloody Sunday” ja ”Pride (In the Name of Love)” ansiosta.[4] Yhtye nousi kansainvälisesti tunnetuksi live-esiintyjäksi vuoden 1985 Live Aid -konsertin myötä, ja lopullisen läpimurtonsa se teki vuonna 1987 viidennellä albumillaan The Joshua Tree.[3] 1990-luvulla U2 uudisti niin musiikkiaan kuin julkista imagoaan julkaistessaan uransa suurimpiin menenestyksiin lukeutuvan albumin Achtung Baby,[5] jota seuranneella Zoo TV Tour -kiertueella yhtyeen konserteista muodostui näyttäviä yleisötapahtumia. Yhtyeen kokeellinen aikakausi päättyi vuonna 1997 ristiriitaisen vastaanoton saaneeseen Pop-albumiin ja PopMart-kiertueeseen.[6] 2000-luvun alussa yhtye palasi menestyksekkäästi takaisin valtavirtarockin piiriin albumeillaan All That You Can’t Leave Behind ja How to Dismantle an Atomic Bomb. Yhtyeen vuosina 2009–2011 maailmaa kiertänyt U2 360° Tour on lipunmyynniltään ja yleisömääriltään kaikkien aikojen eniten menestyksekkäin konserttikiertue.[3][7] Vuonna 2014 yhtye sai osakseen kritiikkiä julkaistessaan albuminsa Songs of Innocence ilmaiseksi iTunesin käyttäjille.[8] Neljäkymmentävuotisen uransa aikana U2 on julkaissut 14 studioalbumia, joista viimeisin on vuoden vuoden 2017 joulukuussa julkaistu Songs of Experience,[9] joka on noussut listaykköseksi muun muassa Yhdysvalloissa.[10] Yhtye on myynyt maailmanlaajuisesti yli 175 miljoonaa albumia[11] ja voittanut 22 Grammy-palkintoa. Rolling Stone on sijoittanut U2:n sijalle 22 listallaan 100 Greatest Artists of All Time.[12] Yhtye aateloitiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2005.[13]

Lisää

Warning: vsprintf(): Too few arguments in /var/www/public_html/classes/Translate.php on line 271

Warning: vsprintf(): Too few arguments in /var/www/public_html/classes/Translate.php on line 271